Yhteenveto

Kotiin on palattu ja Venäjä taakse jätetty. Kirjoitusmotivaatio on nyt alkuinnostuksen jälkeen ollut vähän kadoksissa, joten paan tähän vain pienin muutoksin saman loppuraportin, jonka lähetin yliopistolle kevään kokemuksista. Eiköhän se summaa harjoittelun ihan riittävän hyvin:

Vietin kieliharjoittelussa Tverin valtiollisessa yliopistossa 10 viikkoa ajalla 15.3.-21.5.2010 (+ yksi lomaviikko päälle). Alla on arvioni harjoittelussa suoritetuista kursseista.

Устная речь (Suullinen taito)

Kurssi sisälsi kolme kahden tunnin kokoontumista viikoittain. Opetus oli melko erilaista kuin keskustelukurssit Suomessa. Pienryhmä- ja yhteiskeskustelujen lisäksi laadittiin paljon ”monologeja”, joiden tekeminen oli varsin työlästä ja joiden läpikäymiseen meni paljon aikaa. Monologit olivat kuitenkin erittäin opettavaisia, kunhan ne jaksoi ja ehti laatia niin hyvin että asian pystyi esittämään lukematta paperista. Joskus jaksoi, joskus ei. Lisäksi käytiin pari kertaa torilla ja kadulla opettelemassa käytännön kielitaitoa. Opetus oli erittäin laadukasta ja tämä olikin ehkä kieliharjoittelun hyödyllisin kurssi. Kurssin lopuksi pidetty suullinen tentti oli lähinnä muodollinen tilaisuus. Kurssiin kuului myös muutaman elokuvan katsominen yhdessä.

Письменная речь (Kirjallinen taito)

Kurssilla luettiin paljon ääneen kirjoitustaidon teoriaa sekä käytiin läpi käytännön esimerkkejä aiempien vuosien opiskelijoiden tekemistä virheistä. Opetusta oli joka toinen viikko yksi ja joka toinen viikko kaksi kokoontumista. Joka viikko saatiin kotitehtävä, joka oli toisinaan pieni, mutta muutaman kerran varsin laajakin. Kotitehtävä usein vielä luettiin ääneen luokan edessä. Lisäksi yhteiskunta-kurssilla kevään lopuksi laadittu referaatti toimi myös tämän kurssin lopputyönä. Tämäkin kurssi oli hyvin hyödyllinen. Etenkin esimerkkivirheiden läpikäynti oli valaisevaa, samoin tietysti oman tekstin virheiden läpikäynti (jota tosin pitäis tehdä vielä lisää kotonakin, kun vaan jaksaisi). Opetus oli vanhakantaisen oloista, hyvin erilaista kuin Suomessa, monesti pitkästyttävääkin. Tunnit olivat kuitenkin aina mukavia, koska opettaja osasi poikkeuksellisen hyvin ottaa huomioon vieraskielisten opiskelijoiden tarpeita.

Художественная литература (Kaunokirjallisuus)

Tämä oli työläs, mutta kiintoisa kurssi. Luentoja oli vain 1-2 per viikko, joten siihen nähden miten paljon asiaa kurssi sisälsi, opetusta oli varsin vähän. Tämä meni siis pääasiassa itsenäisesti työskennellen. Kirjoitin 5-sivuiset esseet Puškinista ja Ulitskajasta sekä 4-sivuiset analyysit Gogolista ja Tšehovista. Kaikki kirjoitukset olivat hyvin mielenkiintoisia laatia, mutta myös aikaavieviä. Niiden myötä alkoi tuntua siltä, että toisinaan osaan jotenkin alkeellisesti jopa ilmaista itseäni venäjäksi, eikä asiaa välttämättä tarvitse ensin kirjoittaa suomeksi ja kääntää siitä. Virheitähän tekstit kyllä olivat pullollaan. Yleensä ensimmäinen sivu meni vielä suht vähillä virheillä, mutta viimeinen oli täynnä punakynää. Analyyseissä vaadittiin hieman erilaisia asioita kuin vastaavalla aineopintojen kurssilla Suomessa. Kurssiin kuului myös suullinen tentti, joka oli suoranainen ristikuulustelu ja jossa kysyttiin osittain mielestäni varsin epäolennaisiakin asioita (mm. tarkkoja vuosilukuja). Tenttivastaukseni aiheena oli Bulgakov ja Koiran sydän. Opetus oli sinänsä laadukasta, mutta ulkomaalaisena hieman ihmetytti se, että omille tulkinnoille jätettiin hyvin vähän tilaa. Opettaja pikemminkin kaatoi päällemme ”oikeita” tulkintoja ja vastauksia sellaisenaan.

Общественная жизнь в России (Venäjän yhteiskuntaelämä)

Tällä kurssilla oli luentoja 2-3 kertaa viikossa + joka toinen perjantai ekskursio. Ekskursioilla käytiin kahdessa paikallismuseossa sekä luostarissa ja koulussa (jonne en päässyt mukaan). Luostariekskursio oli erityisen mielenkiintoinen. Tunneilla luettiin sanomalehtiartikkeleita, katsottiin uutisvideoita sekä muutaman kerran kuunneltiin luentoja erilaisista aiheista. Kotitehtävinä oli yleensä artikkeleiden lukemista. Kurssin puolivälissä oli suullinen välikoe Venäjän eläkejärjestelmästä sekä lopuksi kirjallinen päättökoe, jossa sain aiheeksi lasten aseman Venäjällä. Lopputyönä kirjoitettiin 5-sivuinen referaatti, jossa aiheenani oli Volgan sillat. Kurssi oli opettavainen ja siinä käsiteltiin monta mielenkiintoista asiaa, joskin osa käsitellyistä artikkeleista oli myös vähemmän kiinnostavia. Uutisvideoiden katsominen oli sinänsä erinomainen konsepti, mutta pätkivät nettiyhteydet ja opettajan tottumattomuus ATK-käyttäjänä sekä liian nopeasti puhuvat uutislukijat vaikeuttivat oppimista. Opetusta oli välillä vaikea seurata muualta kuin eturivistä, koska opettaja puhui kovin hiljaa. Loppua kohti tämä kuitenkin parani. Opettaja patisti meitä kovasti seuraamaan enemmän Venäjän televisiota, mutta minulle se oli hankalaa, koska kotona ei omassa huoneessa ollut TV:tä.

Opetuksen lisäksi suurin anti kielitaidon kannalta oli se, että asuin perheessä ja sain siten puhua käytännön venäjää päivittäin. Perheeni vei minua myös retkille. Kerran kävimme vanhan luostarin vieressä olleella hartauspaikalla metsässä ja toisella kertaa emäntäni tverinkarjalaisen äidin kotona ja saunassa Lihoslavlissa. Lisäksi tein omin päin, joskus yksin ja joskus muiden opiskelijoiden kanssa, retkiä muutamaan muuhunkin kaupunkiin: Kliniin, Staritsaan, Rževiin, Toržokiin sekä tietysti Moskovaan, jossa mm. seurasin voitonpäivän juhlallisuuksia. Lomaviikolla tutustuin vielä Nižni Novgorodiin, Kazaniin, Pietariin ja Viipuriin. Yliopiston järjestämistä retkistä kävin Volgan lähteillä sekä baletissa Moskovassa. Volgan lähteet oli Volga-fanille melko maaginen paikka, mutta aika paljon kyllä harmitti että reissu sisälsi 12 tuntia bussissa istumista ja vain 40 minuuttia perillä olemista. Tver ehti kevään aikana tulla melko perinpohjaisesti tutuksi, koska tein lukuisia juoksu- ja kävelylenkkejä eri puolilla kaupunkia ja sen ympäristössä. Tverin kulttuuritarjontaan tutustuin niin teatterissa, filharmoniassa kuin elokuvateatterissakin. Rinkassa mukana kotiin tuli myös lukuisia venäläisiä CD-levyjä, DVD-elokuvia ja kirjoja. Pääsiäisenä osallistuin yömessuun ja ristikulkueeseen. Viihdyin Tverissä erittäin hyvin ja haluan jatkossa tutustua muihinkin Volgan varren kaupunkeihin. Kaiken kaikkiaan kieliharjoittelumatka vahvisti suhdettani Venäjään.

Opiskelu takana, vähän lomaa edessä

Huh, loppurypistys on ohi ja kaikki kurssit suoritettu. Viime viikkoina en ole juuri jaksanut koneella istua enempää kuin mitä opiskelu on vaatinut, joten kirjoittaminen on jäänyt. Nytkin väsyttää sen verta paljon, että en ala sen kummemmin tarinoida.

Tässä on kuitenkin opiskelun lisäksi varhaista kesää vietetty, Moskovassa käyty ja paljon pitkin poikin Tverin katuja, polkuja ja joenrantoja jaloiteltu. Kaupungista on tullut kovin rakas ja sen jättäminen tuntuu tietysti haikealta.

Sain tulevan yön junaan paikan Nizhnyi Novgorodiin, joka sijaitsee vähän matkaa Volgan alajuoksua kohti. En ole vielä tarkemmin tutustunut, mitä kaupungilla on tarjota, mutta kaipa siellä pari päivää jaksaa paikkoja kattella. :) Seuraavaksi voisi sitten viikonvaihteen tienoilla siirtyä Kazaniin.

Nyt vähän lepoa ja sitten asemalle, Tver-kokemukset olivat nyt sitten tässä.

Takaisin oppitunneille

Eilen uhotusta juoksulenkistä kehkeytyikin tähän asti paras Tverissä! Otin tavoitteeksi ylittää Volga kaukaisimman sillan kautta. Läksin tihkusateessa ensin Pietarintietä muutaman kilometrin ja käännyin sitten metsäpolulle. Enpä muista koska olisin viimeksi juossut metsässä! Eihän se suuren suuri metsä ollut, mutta polkuja oli hyvin ja hölkkäilin ympäriinsä ihan fiiliksissä. Kaiken kruunasi kun yhdessä kohtaa tajusin saapuneeni isolle hautausmaalle. Juuri edellispäivänä oli ollut puhetta, ettei oikein kukaan ole nähnyt Tverissä hautausmaita. Eipä ihme, jos ne näin kaukana kaupungista ja keskellä metsää ovat! Fiilistelin aikani hautausmaalla ja poistuessa tein hienoisen lähtösuuntavirheen, eli päädyin eteläpuolella olevalle tielle, kun luulin meneväni kohti pohjoista.

No, kiersin sitten hautausmaan tien kautta, ja osuin mukavaan pikku kylään, jossa rakennettiin ihan uutta kirkkoa. Pikkuteitä pitkin ajauduin lopulta sille tavoitellulle Volgan sillalle, jossa odotti semmoinen hauska yllätys, että viereen rakennettiin uutta siltaa. Uusi silta oli aika veikeän näköinen, kun se ylettyi vasta puoliväliin jokea. Nyt kun tajusin, että karttaani oli hautuumaat merkattu, niin löysin joen toiseltakin puolelta vielä toisen hautausmaan, pienen metsikön keskellä sekin. Mittaa lenkille kertyi 26 km, ja nyt kun juoksukin sujui niin oli kyllä mahtava keikka.

Lenkin jälkeen söin pikaisesti ja suuntasin sitten vielä kolmen tunnin kävelykierrokselle Anrin ja Annin kanssa kirkkoarkkitehtuuria tutkimaan. Käveltiin ensin kaupungin pääkirkolle, jonne on matkaa keskustasta varmaan 2-3 km. Tää on se sama, jonka edessä ekana päivänä Tverissä näin tuntien mittaisen jonon. Nyt ei jonoa ollut, eikä koko kirkko ollut edes käytössäkään. Jonkunlainen remontti siellä oli meneillään, kun lattia ja valtava ikonostaasi ja upea kynttiläkruunu olivat kaikki muoviin peitettyinä. No ei se mitään, saipa ainakin kaikessa rauhassa katsella ympärille kun muita ei ollut. Kirkko on moderni, avara ja valoisa. Viereinen pikku tsasouna olikin sitten aivan täpötäynnä laulavia ihmisiä. Poikettiin myös viereiseen, vanhempaan kirkkoon, jonka restaurointi on vielä kovasti kesken. Osa julkisivuista on pantu upeaan kuntoon, kun taas osa on aivan rapistunutta. Sisälläkin on tunnelma vähän sellainen kuin sieltä olisi vasta poistettu neukkuaikojen perunavarasto ja tuotu sinne tänne ikoneja tilalle. Täällä oli myös ankara varoitus olla puhumatta kirkossa. Jos niin tekee, niin taivaan isä paiskaa
ikävyyksillä.

Siirtyminen toiselle kirkolle tehtiin yhden pienen joen vartta pitkin ja matkan varrelle osui semmoinen pieni koski, josta tulee vähän Tammerkoski mieleen. Siinä on myös pieni silta kosken yli, ehkä hieman alle kymmenen metrin korkuinen. Sillalle saavuttaessa ihmeteltiin, kun joku nuorisoporukka puki yhdelle tytölle jotain kiipeilyvaljaitten näköistä vekotinta päälle. Jäätiin sitten viipyilemään siksi aikaa, että nähtiin mistä oli kyse. Ja niinhän siinä kävi, että valjaisiin puettu tyttö hyppäsi sillalta alas ja jäi narun jatkeena killumaan muutaman metrin vedenpinnan yläpuolelle. Kaikenlaista sitä näkee kun Tverissä kuljailee. Itse kirkolla odottikin sitten pettymys, sillä ovet olivat visusti kiinni. Nähtiinpä kuitenkin edes ulkopuolelta kaupungin vanhin rakennus, kirkolla on ikää vajaat 500 vuotta. Ja paluumatkalla törmättiin sirkuksen edessä kaupungin näyttävimpään suihkulähteeseenkin.

Tänään jatkui sitten taas opiskelu, joskin oli kyllä löysä päivä. Kirjoituskurssilla opiskeltiin referaatin kirjoittamista ja puhetunnilla saatiin Oksana ympäripuhuttua näyttämään elokuva Stiljagi. Pari seuraavaa päivää onkin sitten raskaampia, mutta perjantaina odottaa palkintona kauan odottamani retki Volgan lähteille! Ja viikonloppuna voitonpäivän juhlinnat Moskovassa hyvässä seurassa. Ja koskapa voitonpäivä osuu sunnuntaille, niin ensi maanantai on taas kansallinen vapaapäivä!

Tänään muuten huomasin kaupassa käydessäni kassajonossa semmoisenkin hassun yksityiskohdan, että jos täällä ostaa hehkulamppuja kaupassa, niin kassa testaa niiden toimivuuden semmoisella aparaatilla, joka päästää merkkiäänen jos lamppu on toimiva. Niin joo, ja koska Peten kampaamo oli iltapäivällä sopivasti hetken aikaa auki, niin nyt on kesätukkakin ajettuna. :) Syytä onkin, tänään oli taas varsin kesäinen päivä. Puut alkaa olla jo hyvässä lehdessä, ja muutamat hedelmäpuutkin alkavat pikku hiljaa kukkia.

Vappuvapaiden viettoa

Herttilei, tässähän on taas kaks viikkoa kulunut edellisestä merkinnästä. Miten tässä näin on päässyt käymään...ei ole kai sitten ollut muka aikaa kirjoitella. Enhän mä mitenkään muista mitä kaikkea mainitsemisen arvoista tällä välin on tapahtunut tai mielessä pyörinyt, mutta koitetaan nyt kasata jotain. Lie paras edetä kronologisesti takaperin, joten aloitetaan tästä hetkestä. :)

Koska vappupäivä osui lauantaille, niin tänään sitä seuraavana maanantaina meillä on vapaapäivä. Kun viime perjantainkin ekskursio oli peruttu, niin tässä onkin neljä vapaapäivää peräkkäin, mikä tuntuu olevan sen verran pitkä putki, että opiskelumotivaatio on päässyt katoamaan jonnekin. No, tänään on kuitenkin vielä siis vapaata, ja sulattelen juuri "Venäjän Iron Maideniä", Arijaa, kuunnellen aamiaista, jotta jaksaisin vääntäytyä kohta pitkälle juoksulenkille. Tekee nimittäin mieli käydä tutkimassa, pääseekö kaupungin länsipuolella olevasta Volgan sillasta yli. Pitää kuitenkin jättää voimia sen verran varastoon, että iltapäivällä jaksaisi vielä käydä kävelykierroksella muutamassa Tverin hienoimmista kirkoista, jotka eivät ole ihan keskustassa.

Eilen käytiin bussilla kahdeksan hengen porukalla läheisessä Torzhokin kaupungissa. Odotin samanlaista modernia kaupunkia kuin suunnilleen samankokoiset Klin ja Rzhev, mutta sehän olikin ihan erityyppinen. Vaikka Torzhokissa on n. 50 000 asukasta, niin se tuntui pikemminkin isolta kylältä kuin pieneltä kaupungilta. Suurin osa rakennuksista oli vanhoja puutaloja, kaupunkia halkoo voimakkaasti virtaava Tvertsa-joki, ja lisäksi siellä oli laaja kirjo vanhaa kirkkoarkkitehtuuria. Pienen vaeltelun jälkeen löysimme kuin löysimmekin parin kirkon jälkeen tiemme Torzhokin munkkiluostariin. Paikka oli hieno, etenkin pihalta joen ja kaupungin yli avautuva näköala, mutta valitettavasti rakennuksia ei ole pidetty ihan siinä loistokunnossa mitä ne joskus varmasti ovat olleet. Vähän pidemmältä löysimme myös upean pienen puukirkon, joka väitti olevansa peräisin 1600-luvulta. Siitä mieleen jäi erityisesti tornin sisäseinien upeat maalaukset jossain ehkä kymmenen metrin korkeudessa. Sekä läheinen kissa, joka hanakasti joi tarjoamaani kefiiriä. :)

Iltapäivästä ehdittiin käydä vielä paikallisessa Pushkin-museossa. Tämmöisiä museoita Venäjällä lienee lukemattomia...ilmeisesti mikä hyvänsä kylä missä Pushkin on joskus matkoillaan poikennut, on museon perustanut. Esillä oli paitsi ihan aitoja kansallisrunoilijan muistiinpanoja ja piirustuksia, myös yhtä ja toista vain löyhästi tai ei ensinkään Pushkiniin liittyvää. Aika moni esine meni osastolle "tätä tai jotain vastaavaa Pushkin ehkä olisi saattanut Torzhokissa yöpyessään käyttää", vaikka me kyllä ristittiin ne ennemmin luokkaan "tätä ei varmastikaan kukaan ole koskaan missään käyttänyt". Mukava paikka silti ja muistutti mieleeni senkin tosiasian, että 1800-luvun vallankumouksellinen anarkisti Mihail Bakunin piti majaansa Torzhokin nurkilla. Erittäin hyvä reissu oli, ja hieno paikka tämä Torzhok!

Vappupäivä oli Tverissä todella aurinkoinen ja lämmin, sai ihan t-paitahihasillaan kuljailla. En jaksanut vääntäytyä keskustaan vappumarssia ja -mielenosoitusta seuraamaan, mutta kävin heti aamupäivästä tekemässä pienen vetoharjoituksen Volganraitilla, ja juoksu kulkikin vaihteeksi taas niin hyvin että olin loistavalla tuulella koko loppupäivän. Iltapäivällä kävin haistelemassa tunnelmaa kaupunginpuistossa. Täällä jengi lähtee vappuna maalle vähän kuin meillä juhannuksena, mutta kyllä kaupunkiinkin aika moni oli silti jäänyt. Puistossa oli suorastaan pieni karnevaalimeininki, mitä en ollut osannut odottaa. Kaikki huvipuistolaitteet olivat toiminnassa, samoin kuin mikroautorata, ja lisäksi ensimmäistä kertaa tänä keväänä myös esiintymislava. Esiintyjinä oli pääasiassa laulavia ja tanssivia alakouluikäisiä lapsia, hyvä meininki kaiken kaikkiaan ja runsaasti oli yleisöä. Maailmanpyörässäkin tuli taas yksi rundi heitettyä, kun se nyt ensi kertaa viikkokausiin oli käytössä.

En ollut vielä kertaakaan käynyt Tverin upeassa Zvezda-leffateatterissa (enkä itse asiassa muistaakseni koskaan missään muuallakaan Venäjällä leffassa!), ja illemmalla lähdin viimein korjaamaan tämän puutteen. Emmi ja Anni lähtivät mukaan, mikä oli tosi hyvä, en tiedä olisinko yksin jaksanut yli 3-tuntista, eeppistä sotaelokuvaa loppuun saakka lusiakaan. :) Ainoa vähänkään kiinnostava venäläinen elokuva mitä oli tarjolla, oli juuri (suuren isänmaallisen sodan voitonpäivän 65-vuotisjuhlien alla) julkaistu Nikita Mihalkovin Auringon uuvuttamat 2, joten sinne menimme. Leffa oli kieltämättä kyllä hyvin tehty, mutta uuvuttavan pitkä (vaikka teatterisaliin ei edes paistanut aurinko) ja täynnä uskomattomia raakuuksia. Siinä oli myös kovin osoittelevaa asennetta, mikä nyt ei toki tullut yllätyksenä. Saksalainen: paha, venäläinen: hyvä. No, näin sitä hajanaista kansaa yhdistetään, ei siinä mitään.

Tästä tulikin mieleeni semmoinen hassu yksityiskohta, että täällä vielä KUKAAN ei ole kysynyt multa, olenko saksalainen! Ei ihan heti tule mieleen toista maata, missä mua ei järjestään luultaisi saksalaiseksi. Ottaen huomioon Venäjän ja Saksan traumaattiset suhteet, tämä on varmastikin ihan hyvä näin. :)

Vappuaattona opiskelumotivaatiota näköjään vielä riitti, kun jaksoin vääntää esseitä ja referaatteja melkein koko päivän. Iltasella sitten univelka kaatoikin sänkyyn jo hyvissä ajoin. Sen verran ehdin alkuillasta kuitenkin ulkona käydä, että totesin että venäläisillä ei näytä olevan tapana juhlia vappuaattoa oikein mitenkään. Kadut olivat poikkeuksellisen autiot, tuli suorastaan vähän mieleen suomalainen kaupunkijuhannus. Tähän tosi saattoi vaikuttaa myös tihkusateisen harmaa sääkin. Vappupäivän yönä kun kävelin kaupungilta kotiin niin meno olikin sitten ihan toinen. Volganraitilla oli yhden aikaan yöllä vielä paljonkin vapunviettäjiä. Osa lauloi porukassa kitaran säestyksellä, osa ihaili poikkeuksellisen tyynestä Volgasta heijastuvia kaupungin kuvajaisia, osa vaan käveli ympäriinsä kaveriporukassa tai pariskuntina. Hauska huomio oli, että vaikka jengi varmaankin oli suunnilleen yhtä humalassa kuin suomalaiset vappuna, niin tunnelma oli silti sata kertaa miellyttävämpi. Tämän porukan seassa oli ihan kiva pyöriä, samaa ei tosiaankaan voi sanoa vappumenosta kotopuolessa vaikkapa Tampereen Hämeenkadulla...

Ennen kuin lähden lenkille, niin pitää vielä kertoa torstai-illasta. Istuttiin muutaman hengen porukalla iltaa pienen vodkapullon äärellä yhdessä kansainvälisen asuntolan keittiössä, kun japanilainen opiskelijakaverimme Nobu-san koputti oveen ja kertoi että täällä olis yksi vieras. Olisinpa nähnyt ilmeeni kun huomasin, että ovelta Nobun takaa kurkisti Tampereen kirjallisuushistorian opettajamme, venäläinen Irina! Meni muutama sekunti etten osannut ollenkaan sijoittaa näkemääni kontekstiin. Nää on hassuja tilanteita, kun ympäristöön tulee joku elementti, joka ei kuulu ollenkaan sinne, vaan jonnekin ihan muualle. Eikä siinä kaikki, pian Irinan jälkeen keittiöön saapui myös professorimme Arja. Olivat kuulemma jossain konferenssissa Tverissä. No ei siinä mitään, siinä sitten kaadettiin vodkaa pariin kahvikuppiin lisää ja istuttiin iltaa vähän isommalla porukalla. Mahtavaa! Oikein sydäntä lämmitti, kun helsinkiläiset opiskelijat päivittelivät, että olispa heilläkin yhtä mukavia opettajia.

Pitemmälle menneisyyteen en nyt jaksa kaivautua, vaan painun sinne lenkille. Toissa viikonloppunahan tuli Suomessakin käytyä, mikä on tainnut täällä jäädä raportoimatta. Mutta raportoitakoon nyt, että Suomessa oli aivan mahtava pitkä viikonloppu ja että onnistuin yllättämään kaverit täydellisesti ja tulemaan puun takaa Oiten lenkin lähtöviivalle. Hihhei! Niin ja Tshehovin Kirsikkatarhakin tuli Tverin teatterissa nähtyä, oli aika paljon traagillisempi versio kuin se mitä Tampereen ylioppilasteatteri männä talvena esitti.

Rzheviä, kulotusta, borssia, kauhumuseota, luostaria, Moskovaa ja uimista

Kas, olisi vaihteeksi hiljaisempi hetki ja aikaa kirjoitella. Vaan mistä alkaisin?

No, mennään nyt vaikka ensin puolentoista viikon takaisiin tunnelmiin, kun kävin viikonloppureissulla Staritsassa ja Rzhevissä. Bussi vei ensin Staritsan kylään, joka oli näkemisen arvoinen paikka ennen kaikkea oheisen, Volgan rannalla sijaitsevan luostarin takia. Luostarialueella itsessään ei lopulta ollut hartaan tunnelman lisäksi ihan hirveästi nähtävää, mutta näkymä Volgan sillalta sitä kohti oli upea. Jos oikein ymmärsin, niin luostari täyttää tänä vuonna 900 vuotta, eli jonkun verran on perinteitäkin jo.
Seuraava bussi jatkoi sitten lisää kohti Volgan ylävirtaa ja päädyin yöpymään kaupungissa nimeltä Rzhev. Se on ensimmäinen varsinainen kaupunki Volgan varrella, ylempänä on vain pieniä kyliä. Joki olikin siellä ainakin puolta kapeampi kuin Tverissä ja lisäksi heti rannasta nousi korkeat penkereet, joiden päältä oli rauhoittava jokinäköala. Saavuttuani kaupunkiin sain pyöriä aika kauan ennen kuin löysin ruokapaikan, mutta lopulta löytyi Kafé, josta sai mikrossa lämmitettäviä ateroita kuvun täytteeksi. Meinasin ensin majoittua rannalla olevaan kolossaaliseen Rzhev-hotelliin, mutta siellä olisi yhden hengen huone ollut kokonaan ilman suihkua, mikä ei oikein lenkkeilevälle ihmiselle sovi. Jäi kyllä kysymättä olisko siellä ollut yhteissuihkut jossain... No joka tapauksessa, päätin käydä katsomassa toistakin vaihtoehtoa kun olin jossain nähnyt Sport-hotellin mainoksen. Sport olikin mukava hotelli ja täysin poikkeuksellisesti Venäjällä siellä sai erittäin ystävällistä asiakaspalvelua. Respa jutusteli niitä näitä ja auttoi parhaansa mukaan. Poislähtiessä oli kyllä hassua, kun talosta ei saanut poistua ennen kuin siivoja oli käynyt tarkistamassa että huone on siistissä kunnossa, mutta tämähän on normaalia Venäjällä.

Tein Rzhevin lauantai-illassa kunnon vauhtileikittelytreenin, mikä paikallista väestöä suuresti huvitti. Urheilukentällä oli täälläkin vain muhkurainen asfaltti, mutta siellä oli paljon väkeä viettämässä iltaa, joten sain juosta oikein yleisön edessä. :) Illalla kävin syömässä Rzhev-hotellin ravintolassa, jossa mulle annettiin neljän hengen pöytä. Ravintola tuli äkkiä täyteen ja tarjoilija kävikin kysymässä, haittaako jos pöytään tulee muitakin. Hän sitten ohjasikin pöytään kaksi nelikymppistä naista, ja pakkohan siinä oli ruveta jutustelemaan. Tässäkin ravintolassa tietysti musiikki soi ja naiset kävivät välillä pyörimässä tanssilattialla, ja sitten kävivät taas vähän syömässä. No, ei siinä mitään, mutta heillä oli siinä karahvi vodkaa, ja tietysti painostivat erilaisia maljoja kanssaan kumoamaan. Siinä vaiheessa aloin hotkia ruokaa vähän rivakammin, ja pääsinkin ravintolasta ulos jo neljännen maljan jälkeen. :) Tulin siinä kysyneeksi, onko tämä Rzhevin paras ravintola, jolloin kävi ilmi, että heillä oli itsellään kafé, jossa kuulemma olisi kaupungin herkullisin ruoka. Sain kafén osoitteenkin ja kuulemma pitäisi oleman sen aina auki paitsi maanantaisin. Oletin, että tietysti 24 h/vrk kuten täällä moni paikka on.

Sunnuntai-aamuna sitten läksin kymmenen aikaan etsimään aamiaispaikkaa. Olin lauantai-iltana löytänyt erinomaisen kahvilan, mutta se oli aukeamassa vasta klo 11. Kun bussi oli lähdössä klo 11.30, niin en arvannut jäädä odottelemaan, vaan ajattelin kokeilla illalla mainostettua kaféta. Taksilla pääsin perille, mutta selvisi että eipähän se mikään 24 h/vrk paikka olekaan, vaan aukeaa myös vasta 11:ltä. Päädyin sitten lopulta ostamaan aamiaistarpeet kioskeista: kefiiriä, leipää ja banaani. Kyllä hedelmäkojun myyjää nauratti, kun en ostanut mitään muuta kuin yhden banaanin!

Iltapäiväksi palailin Tveriin, jossa kävin viimeinkin tutustumassa viikonloppumarkkinoihin ja kauppahalliin. Kylläpä markkina-alue olikin iso! Ei siellä tosin mitään minua kiinnostavaa myyty ja pikkuisiin häkkeihin sullotut linnut säälittivät kovin, ja olihan se vähän outoa että lihanleikkaaja toimii valtavine kirveineen siinä kaiken kansan edessä. Venäjällä on tapana, että nurmikot ja heinikot kulotetaan näin keväällä ja markkina-alueen viereisissä heinikoissa olikin lähes pelottavan näköiset lieskat. Iloisesti siinä heinikko kaikkine sinne heitettyine roskineen paloi ja savutti suoraan markkinakansan päälle. Väittävät, että tätä kulotusta tehdään vain siksi, että uusi nurmikko kasvaisi paremin, mutta oma teoriani on, että yhtä lailla sen merkitys on siinä, että siten hankkiudutaan kaikesta maahan heitetystä roskasta eroon.

Mihin tää huoleton kulottaminen saattaa johtaa, siitä sain esimerkin viime viikonloppuna Moskovan junassa, kun ohitimme erään pienen kylän, jossa oli kymmenkunta taloa aivan ilmiliekeissä. Olipa melko hurja näky se.

Viime viikolla oli kauheasti opiskeltavaa, enkä meinannut juuri muuta ehtiä kuin vähän lenkkeillä ja opiskella. Yksi iltapäivä oli kuitenkin vapaa, ja silloin sain houkuteltua muutaman kaverin mukaani vierailulle Tverin kauhumuseoon. Museo on yhdessä Volgan rannan rapistuneessa rakennuksessa, joka ilmeisesti on joskus ollut jonkunlainen asema, kun sen pääovessa lukee "Vokzal". Paikkaa piti nuori mies, joka veti opastetun kierroksen museon muutamassa huoneessa. Oli kyllä aika erikoinen paikka... Huoneita oli tosiaan vain muutama ja niiden välillä käveltiin aina jotain aivan pilkkopimeää käytävää. Huoneisiin oli tuotu erilaisia kidutus-, rangaistus- ja teloitustarpeita. Aika erikoinen museo kyllä...rekvisiittaa ei ollut mitenkään kovin paljon, koko kierros kesti vartin, mutta oli se sen verran omalaatuinen kokemus että käymisen väärti tämä paikka kyllä on. Pikkusen meinasi arveluttaa, kun Pete istui sähkötuolissa ja opas väänsi vivusta, mutta mitään ei sentään tapahtunut. :)

Yhtenä päivänä oli keskustelutunnilla ohjelmassa borssin valmistusta. Keräännyttiin koko porukka venäläisen asuntolan (jossa osa meistäkin asuu) yhteiskeittiöön ja Oksanan johdolla kokkailtiin. Aika monimutkaista oli kyllä, en ikimaailmassa osaisi toistaa prosessia. Homma alkoi sitä paitsi jo edellisenä iltana lihaköntsän keittämisellä sekä lihaliemen hauduttamisella, mitkä vaiheet Elisa oli ansiokkaasti hoitanut. Sen verran monta kokkia oli keittiössä, että en ihan hirveän aktiivisesti lähtenyt soppaa omalla lusikallani sotkemaan (no ei kyllä ollut lusikkaakaan), mutta kun keittolihan kaapiminen köntsästä on kuulemma miehen tehtävä ja Pete oli juuri sillä hetkellä käymässä jossain, niin hoidin kaavintaosuuden. Kehuja tuli ja keittokin oli hyvää kun sitä lopulta parin tunnin jälkeen syömään päästiin!

Niin joo, ja viime perjantaina käytiin yhteiskuntatunnilta ekskursiolla paikallisessa nunnaluostarissa. Oli vaan aika pettymys kun emme tavanneetkaan luostarin suomalaista johtajaa laisinkaan, ilmeisesti hän oli sairaana. Parhaiten vierailusta jäikin lopulta mieleen nunnien tarjoilema maittava ruoka, jonka kruununa saimme jälkiruuaksi aivan uskomattoman hyviä, paksuja ja makeita blinejä!

Sittenpä päästäänkin jo viime viikonloppuun, jonka vietin Moskovassa. Kas siinäpä onkin hieno kaupunki! Olin Moskovassa jo neljättä kertaa, mutta kolmella aiemmalla keikalla en ollut viipynyt siellä kuin yhteensä yhden yön yli. Nyt olin sentään kaksi. Hankkiutuminen Tveristä junalla oli vähän monimutkaisempaa kuin olin olettanut, kun juuri se paikallisjuna jolla olin menossa, oli peruttu, ja viime hetken paikat pikajuniin olivat huiman kalliita. Tuli siinä pari tuntia vietettyä asemalla eri lippujonoissa ja sen sellaisissa ja ihmeteltyä, mikä idea on siinä että lippuluukku on auki joka päivä klo 07.00-19.00 ja 19.00-07.00. Mutta lopulta pääsin perjantai-illaksi Moskovaan. Viereinen kuva on Kitai-gorodista, jossa päin kävin ekana iltana käveleskelemässä. Tuota kuvaa ottaessa joku heebo tuli jutustelemaan jotain, ja kysyi lopulta olenko "natural". En oikein tajunnut kysymystä, joten kaveri joutui rautalangasta selittämään, että olin osunut paikallisen gay-kansan seuranhakupaikkaan. Sattuuhan sitä.

Moskovan antia parhaasta päästä oli Nova House -niminen hostelli, jossa yövyin ja jossa asuu mustavalkoinen Vasja-kissa! Käheä-ääninen Vasja oli aivan mahtava tyyppi. Molempina öinä kun menin nukkumaan, se tuli sängyn viereen istumaan ja katsomaan anovasti kohti. Ei tarvinnut kuin vähän patjaa taputtaa, niin Vasja hyppäsi sänkyyn mahan päälle seuraksi nukkumaan. Kun Vasjaa alkoi leikittää, niin se aina hyppäsi kerrossängyn ylemmälle petille ja sieltä laidanraosta sohi erilaisten objektien perässä. Kerrassaan mainio kaveri, oikein sydäntä särki sanoa sunnuntaina "proshtshai", kun Vasja pani tassua reiden päälle ja pyysi jäämään. Mutta ehkäpä tapaamme vielä? Nova House oli muutenkin tosi mukava ja kodikas hostelli. Se on ihan tavallisessa kolmen huoneen asunnossa ja omistaja oli tosi kiva ja avulias.

Moskova on täynnä toinen toistaan vaikuttavampia nähtävyyksiä, ja niitähän piti tietysti nähdä. Yksi oli tämä valtava avaruuslentojen muistomerkki, jonka alla oli hiljattain uuteen uskoon restauroitu kosmonauttimuseo. Itse museo oli ehkä enemmän lapsille suunnattu, vaikka kyllähän siellä tunti kului rattoisasti erilaisten avaruusalusten parissa. Vieressä oli myös kolossaalisen suuri VDNH-näyttelyalue, joka on 1930-luvulla perustettu esittelemään Neuvostoliiton eri kansojen taloudellisia saavutuksia. Alueella on kymmeniä paviljonkeja, mm. Karjalan, joissa ei kuitenkaan enää ole mitään näyttelyitä, vaan kauppoja. Totesin alueen niin suureksi, että tein siellä spontaanisti puolen tunnin juoksulenkin, mihin se soveltuukin erinomaisesti. Kansojen talosta saa muuten maanmainiota hunaja-saksanpähkinäbliniä!

Moskovan legendaarisimpiin symboleihin lukeutuu Vera Muhinan Mosfilmin elokuvien tunnuksesta tuttu Työmies ja kolhoosinainen -patsas, ja sen luonahan oli tietysti pakko käydä, varsinkin nyt kun se hiljattain on remontoitu uuteen uskoon. Patsas on nostettu entistä korkeammalle jalustalle, ja se vartioikin varsin laajaa aluetta VDNH:n lähistöllä. Paikalle saapumisessa oli vähän samaa fiilistä kuin Golden Gaten luona tai Hyväntoivonniemellä tai vaikkapa Che Guevaran kuolinpaikalla. Tiedättehän, kun tulee jollekin aivan legendaariselle paikalle, josta on nähnyt paljon kuvia ja kuullut juttuja ja jonne hankkiutuminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

Leninin mausoleumissa tuli myös viimein käytyä, mikä Zhenjaa kovin huvitti. Kukaan normaali venäläinen kun ei siellä kuulemma käy. Mutta kovasti vaan oli jonoa ja ruuhkaa nytkin. Paikka sinänsä oli mielenkiintoinen, koska siellä mausoleumin sisällä on aivan omanlaisensa tunnelma. Mutta vahanukkemaista isäntää katsellessa tuli kyllä väistämättä sellainen olo, että onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan tarpeellinen sirkusnumero. Lisäksi kävin Patriarshy prudin lammella, joka on legendaarinen puolestaan siksi että Bulgakovin Moskovaan saapuva Saatana ilmestyy maan pinnalle siellä. Paikka oli kyllä lauantai-iltana kovin levoton, sinne kun oli kokoontunut kymmeniä ellei satoja kännääviä teinejä. Joita en muuten Venäjällä muista missään muualla edes nähneeni. Mutta täällä oli ihan täysi Suomi-meininki, osa oli jo alkuillasta lähes tiedottomassa tilassa. Seassa silti käyskenteli myös vanhempia pariskuntia kaikessa rauhassa. No, ei nämä porukat kyllä mitenkään väkivaltaisia olleetkaan, mutta ei se tunnelma mikään miellyttävä silti ollut. Vaikea oli kuvitella Saatanaa sinne. Likeisessä Bulgakovin kotimuseossakin tuli käytyä fiilistelemässä ja yksi äänikirja ostamassa.

Nyt on tekstiä jo niin paljon, että taitaa riittää. En jaksa enempää pohtia mitä kertomisen arvoista on tapahtunut. Jaa, mutta pitäähän uimahallikeikasta kertoa!

Tällä viikolla juoksu on sujunut niin surkeasti, että ajattelin pitää siitä lajista vähän lomaa ja kokeilla uintia. Karri veikin mut tänään tutustumaan paikalliseen Delfin-uimahalliin. Melko jännittävä kokemus kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin piti käydä torilta ostamassa muovilipokkaat, joita ilman ei halliin saa mennä. Lisäksi piti ostaa urheiluliikkeesä myös pakollinen uimalakki, koska semmoista ei kotoa mukaan tullut otettua (ajattelin ettei näin lyhyellä tukalla kukaan voi vaatia uimalakkia, mutta niin vaan voi). Kun hankinnat oli tehty, marssittiin sateisen kaupungin halki lähiöön, jossa eräässä rapistuneessa tiilirakennuksessa oli uimahalli. Maksoin kassalle 40 ruplaa pakollisesta lääkärintarkastuksesta sekä 70 ruplaa itse uimisesta ja saadun uimalipun jätin opiskelijakortin kera toiselle kassalle, joka ilmeisesti kontrolloi ettei uimari vietä hallissa säädettyä 60 minuuttia kauempaa (tosin Zhenja tuossa äsken väitti mulle ettei sitä oikeasti kukaan tarkista). Sitten kengät ja arvoesineet jätettiin narikan babushkalle, joka antoi vastineeksi poletin. Seuraavaksi käveltiin yläkertaan pukuhuoneeseen, jossa vaihdettiin uikkareihin. Täällä ei kuitenkaan ollut mitään lukittua tilaa mihin jättää se babushkan poletti, joten se piti vaan jättää sinne kenen hyvänsä poimittavaksi... Altaan reunalla odottelin sitten päivystävän lääkärin tarkastusta. Lopulta jonkun vartin odottelun jälkeen saapui paikallisten junioriuimarien valmentaja, joka suostui tekemään mulle vaaditun tarkastuksen. Nainen vilkaisi puolihuolimattomasti jalkapohjiin ja selkään, ja kirjoitti todistuksen. Lopulta pääsin uimaan ja n. 23-metrisessä altaassahan oli jopa näin iltapäivällä ihan mukavasti tilaakin. Aikaa vaan ei uimiselle jäänyt kuin 20 minuuttia, mutta nyt kun lääkärintodistus mulla on, niin ensi kerralla voin mennä jo suoraan altaaseen!

Kiirusta pukkaa

Onpas ollut tiivistä opiskelua tämä viikko, ja läppärikin oli välillä hukassa, joten en ole ehtinyt kirjoitella. Eikä nytkään juuri mitään jaksa, mutta kerrotaan nyt kuitenkin että viime viikonlopun reissu Staritsaan ja Rzheviin oli oikein antoisa. Eilen oli sen verran aikaa, että käytiin tutustumassa Tverin kauhumuseoon. Tänään oli eka suullinen välikoe, joka oli kyllä uskomattoman helppo. Huomenna käydään paikallisessa luostarissa, jota johtaa ilmeisesti joku suomalainen nunna, ja viikonlopuksi painun Moskovaan.

Kattellaan, josko ensi viikolla saisin elaboroitua kokemuksia paremmin.

Viikonloppu käsillä

Neljäs opintoviikko on takana. Tää oli aika työläs viikko kun oli esseitä kirjoitettavana, mutta nyt on pikkuisen kevyempi vaihe taas. Vaikka on tuossa alkuviikoksi taas kyllä monologia ja pientä esseetä tehtävänä sekä Gogolia analysoitavana.

Tänään oli tosi sekava ja huonosti valmisteltu luento Venäjän poliittisesta järjestelmästä, josta en juurikaan mitään uutta oppinut. Sen jälkeen katsottiin lapsellisenpuoleinen romanttinen komedia nimeltä "Piter FM". Juonenkäänteet eivät missään kohtaa tulleet yllätyksinä, mutta olihan siinä nyt kuitenkin venäjän kieltä ja kivoja kuvia Pietarista.

Keskustelukurssilla Oksana kertoi melkoisia kauhukertomuksia elämästä Venäjällä 1990-luvun alun murroskaudella. Esim. isänsä oli ollut töissä jossain tehtaassa, joka valmisti vain kahta asiaa: merimiespaitoja ja jotain toista vaatekappaletta, en muista mitä. Puoleen vuoteen ei tehtaalla ollut varaa maksaa palkkoja, joten niiden sijaan kaikille työntekijöille oli annettu kasa näitä merimiespaitoja. Kaupungissa itsessään tietysti oli ko. paidoista vahva ylitarjonta, joten perhe teki sitten myyntimatkoja ympäri provinsseja tienatakseen edes jotain. Nuo on kyllä olleet niin kovia aikoja ettei sitä oikein edes ymmärräkään.

Suosikkiopettajani, kuten ilmeisesti monen muunkin, täällä on parrakas, vanhempi herrasmies nimeltä Anatoli Borisovitsh, joka pitää meille kirjoituskurssia. Anatolilla on mahtavan persoonallinen tyyli opettaa, mutta oppi menee aina perille. Esim. kun Anatoli selvitti sanan показаться merkitystä, niin hän yhtäkkiä poistui luokasta käytävälle ja hetken perästä kurkkasi seinän takaa huikkaisten: "преподаватель показалсяа!" Ei heti unohdu tämän verbin merkitys. :)

Anatoli on myös pilkuntarkka kielenhuoltaja, joka aina taivastelee miten ministeritasollakaan ei ihmiset osaa käyttää venäjän kieltä oikein. Eilen saatiin pitkä puhe siitä, miten syömisestä pitää ehdottomasti lähes aina käyttää arkista verbiä есть, eikä ylätyylistä кушать. Jälkimmäistä voi käyttää ehkä paavi tai tsaari, mutta ei tavallinen ihminen, paitsi imperatiivissa sen käyttö on OK, kuten jo vuonna 2004 Jaltalla opin. Oli pakko kysyä, että puhuuko isäntäperheeni sitten huonoa venäjää, kun ruoka-aikaan he aina kutsuvat syömään кушать-verbiä käyttäen, mutta ei kuitenkaan imperatiivissa. Mutta helpotuksekseni sain kuulla, että ei se ole pakko olla imperatiivissa, aina kun tarjotaan ruokaa niin sitä voi käyttää. Huh, olisikin ikävää omaksua Anatoli-sertifioimatonta kielenkäyttöä kotona!

Olen muuten aina pitänyt venäläisiä mustan teen juojina, mutta aivan ilmeisesti tapa on muuttumassa. Kaupoissa ja kahviloissa on paljon tarjolla sekä vihreää teetä että rooibosta, ja Svetakin vahvisti, että nykyään on muodikasta juoda terveellisempää vihreää teetä. Ja kappas vaan, vasta tällä viikolla tajusin senkin että meillähän on kotona keittiön pöydällä lähes aina vihreää teetä tarjolla, en vaan ole huomannut! Tosin siitä ei pysty mitenkään päättelemään milloin se on keitetty, mutta kuitenkin.

Tverin Volga oli käynyt Pietarissa Zenitiä vastaan pelaamassa, ja niinhän siinä kävi että mitään jakoja ei ollut. Takkiin tuli 0-2 ja Zenit pelaa täten Cupin välierissä.


Pari noloakin juttua sattunut tässä viime aikoina. Ensinnäkin yksi aamu kun olin jo pukeutunut lähtemään yliopistolle, niin palasin vielä käymään vessassa kengät jalassa. Silloin oli vielä melkoiset kurakelit päällä, ja niinhän siinä kävi että vessan valkoinen matto meni pesuun. Kun illalla palasin kotiin, niin Sveta ystävällisesti opasti mua tästä lähin jättämään kengät ulkoeteiseen... Eilen taas istuin ratikassa niin ajatuksissani, että en tajunnut että vieressä seisoi babushkoja paikkaa vailla. Venäjällähän on aivan ennenkuulumatonta, että nuorimies ei antaisi nuorellekaan naiselle paikkaansa, saati sitten mummolle. Rahastaja onneksi oli tehtäviensä tasalla ja tuli patistamaan mut ylös.

Viikonloppusuunnitelmia olen tässä yrittänyt laatia, mutta en ole meinannut oikein osata päättää. Muutama opiskelija lähti tänään Moskovaan ja kyseli mukaansa, mutta päädyin nyt sitten kuitenkin olemaan lähtemättä. Mukavahan se olisi porukalla matkustaa, mutta tulin nyt kuitenkin siihen tulokseen että haluan olla Moskovassa muutaman päivän ihan omin päin, niin saan kulkea täysin oman pääni mukaan. Olkoon se sitten vaikka ensi viikolla. Tälle viikonlopulle laadin nyt sitten semmoista, että lähtisin lauantai-aamuna tutkimaan lähikyliä ja -kaupunkeja, jotka ovat vielä vähän lähempänä Volgan lähteitä. Ensin voisi mennä bussilla Staritsaan ja jatkaa sieltä Rzheviin yöpymään. Rzhev on Volgan ensimmäinen kunnon kaupunki, mutta siitäkin on vielä parin sadan kilometrin matka lähteille. Jos mahdollista, niin sunnuntaina voisin koittaa vielä saada kyydin johonkin kylään vähän lisää yläjuoksulle, ja sitten palailla Tveriin esim. Torzhokin kaupungin kautta. Mutta kattellaan mitä seuraa.