Lopullinen jäidenlähtö

Päivät vierii suuremmitta tapahtumitta. Eilen oli upea kevätpäivä, lämpötila nousi 15 asteeseen ja aurinko porotti. Satuin kävelemään Volgan rantaan juuri sopivaan aikaan, kun ohi ajelehti todella näyttävä kokoelma erikokoisia jäälauttoja. Se oli upea näky, jonka äärestä ei olisi millään meinannut malttaa lähteä! Kävin ihastelemassa näytelmää myös kaupunginpuiston maailmanpyörästä, joka näyttää maasta katsoen kovin pieneltä, mutta sitten kun siellä istuu niin tuntuu että se vaan nousee ja nousee ja nousee...

No, tunnin tätä näytöstä riitti kunnes jäälautat loppuivat. Nyt Volga sitten virtaa kaupungin halki valtoimenaan.

Eilen kävin taas tekemässä vetoharjoituksia puutaloalueella samalla pienellä kadunpätkällä kuin kaksi viikkoa sittenkin. Koiria ja ihmisiä olikin nyt liikkeellä vähän edelliskertaa enemmän, ja herätin selvästi enemmän huomiota. Mutta hyvä treenihän siitä tuli.

Yksi ero täkäläisessä ja kotimaisessa kulttuurissa on, että opettajat eivät pane oppitunnin ajaksi kännykkäänsä äänettömälle. Niinpä käynnykät käsilaukuissa pirisee, ja puheluihin myös vastataan. Eivät sentään jää pitemmäksi aikaa rupattelemaan, mutta kuitenkin tuntuu oudolta. Mistä lie tämmöiset erot johtunee?

Tänään käsiteltiin perin kiintoisaa artikkelia "yhteiskuntaopin" tunnilla. Venäjällä kun perheet ovat tyypillisesti yksilapsisia, niin väestö hupenee huolestuttavaa vauhtia. Lehdessä oli sitten kysytty, mitä mieltä lukijat olisivat jos valtio lahjoittaisi perheen neljännestä lapsesta omakotitalon. Kaikki olivat vastaan! Lukijat suhtautuivat ehdotukseen järjestään skeptisesti, epäilevästi. "Mitä meidän lasten asiat hallitusta kiinnostaa! Tässä täytyy olla jotain takana, meinaavat kuitenkin lähettää vaan sotimaan." Epäluottamus valtaapitäviin on tässä maassa tosiaankin aivan toisella tasolla kuin Suomessa.