tiistai 20. huhtikuuta 2010

Rzheviä, kulotusta, borssia, kauhumuseota, luostaria, Moskovaa ja uimista

Kas, olisi vaihteeksi hiljaisempi hetki ja aikaa kirjoitella. Vaan mistä alkaisin?

No, mennään nyt vaikka ensin puolentoista viikon takaisiin tunnelmiin, kun kävin viikonloppureissulla Staritsassa ja Rzhevissä. Bussi vei ensin Staritsan kylään, joka oli näkemisen arvoinen paikka ennen kaikkea oheisen, Volgan rannalla sijaitsevan luostarin takia. Luostarialueella itsessään ei lopulta ollut hartaan tunnelman lisäksi ihan hirveästi nähtävää, mutta näkymä Volgan sillalta sitä kohti oli upea. Jos oikein ymmärsin, niin luostari täyttää tänä vuonna 900 vuotta, eli jonkun verran on perinteitäkin jo.
Seuraava bussi jatkoi sitten lisää kohti Volgan ylävirtaa ja päädyin yöpymään kaupungissa nimeltä Rzhev. Se on ensimmäinen varsinainen kaupunki Volgan varrella, ylempänä on vain pieniä kyliä. Joki olikin siellä ainakin puolta kapeampi kuin Tverissä ja lisäksi heti rannasta nousi korkeat penkereet, joiden päältä oli rauhoittava jokinäköala. Saavuttuani kaupunkiin sain pyöriä aika kauan ennen kuin löysin ruokapaikan, mutta lopulta löytyi Kafé, josta sai mikrossa lämmitettäviä ateroita kuvun täytteeksi. Meinasin ensin majoittua rannalla olevaan kolossaaliseen Rzhev-hotelliin, mutta siellä olisi yhden hengen huone ollut kokonaan ilman suihkua, mikä ei oikein lenkkeilevälle ihmiselle sovi. Jäi kyllä kysymättä olisko siellä ollut yhteissuihkut jossain... No joka tapauksessa, päätin käydä katsomassa toistakin vaihtoehtoa kun olin jossain nähnyt Sport-hotellin mainoksen. Sport olikin mukava hotelli ja täysin poikkeuksellisesti Venäjällä siellä sai erittäin ystävällistä asiakaspalvelua. Respa jutusteli niitä näitä ja auttoi parhaansa mukaan. Poislähtiessä oli kyllä hassua, kun talosta ei saanut poistua ennen kuin siivoja oli käynyt tarkistamassa että huone on siistissä kunnossa, mutta tämähän on normaalia Venäjällä.

Tein Rzhevin lauantai-illassa kunnon vauhtileikittelytreenin, mikä paikallista väestöä suuresti huvitti. Urheilukentällä oli täälläkin vain muhkurainen asfaltti, mutta siellä oli paljon väkeä viettämässä iltaa, joten sain juosta oikein yleisön edessä. :) Illalla kävin syömässä Rzhev-hotellin ravintolassa, jossa mulle annettiin neljän hengen pöytä. Ravintola tuli äkkiä täyteen ja tarjoilija kävikin kysymässä, haittaako jos pöytään tulee muitakin. Hän sitten ohjasikin pöytään kaksi nelikymppistä naista, ja pakkohan siinä oli ruveta jutustelemaan. Tässäkin ravintolassa tietysti musiikki soi ja naiset kävivät välillä pyörimässä tanssilattialla, ja sitten kävivät taas vähän syömässä. No, ei siinä mitään, mutta heillä oli siinä karahvi vodkaa, ja tietysti painostivat erilaisia maljoja kanssaan kumoamaan. Siinä vaiheessa aloin hotkia ruokaa vähän rivakammin, ja pääsinkin ravintolasta ulos jo neljännen maljan jälkeen. :) Tulin siinä kysyneeksi, onko tämä Rzhevin paras ravintola, jolloin kävi ilmi, että heillä oli itsellään kafé, jossa kuulemma olisi kaupungin herkullisin ruoka. Sain kafén osoitteenkin ja kuulemma pitäisi oleman sen aina auki paitsi maanantaisin. Oletin, että tietysti 24 h/vrk kuten täällä moni paikka on.

Sunnuntai-aamuna sitten läksin kymmenen aikaan etsimään aamiaispaikkaa. Olin lauantai-iltana löytänyt erinomaisen kahvilan, mutta se oli aukeamassa vasta klo 11. Kun bussi oli lähdössä klo 11.30, niin en arvannut jäädä odottelemaan, vaan ajattelin kokeilla illalla mainostettua kaféta. Taksilla pääsin perille, mutta selvisi että eipähän se mikään 24 h/vrk paikka olekaan, vaan aukeaa myös vasta 11:ltä. Päädyin sitten lopulta ostamaan aamiaistarpeet kioskeista: kefiiriä, leipää ja banaani. Kyllä hedelmäkojun myyjää nauratti, kun en ostanut mitään muuta kuin yhden banaanin!

Iltapäiväksi palailin Tveriin, jossa kävin viimeinkin tutustumassa viikonloppumarkkinoihin ja kauppahalliin. Kylläpä markkina-alue olikin iso! Ei siellä tosin mitään minua kiinnostavaa myyty ja pikkuisiin häkkeihin sullotut linnut säälittivät kovin, ja olihan se vähän outoa että lihanleikkaaja toimii valtavine kirveineen siinä kaiken kansan edessä. Venäjällä on tapana, että nurmikot ja heinikot kulotetaan näin keväällä ja markkina-alueen viereisissä heinikoissa olikin lähes pelottavan näköiset lieskat. Iloisesti siinä heinikko kaikkine sinne heitettyine roskineen paloi ja savutti suoraan markkinakansan päälle. Väittävät, että tätä kulotusta tehdään vain siksi, että uusi nurmikko kasvaisi paremin, mutta oma teoriani on, että yhtä lailla sen merkitys on siinä, että siten hankkiudutaan kaikesta maahan heitetystä roskasta eroon.

Mihin tää huoleton kulottaminen saattaa johtaa, siitä sain esimerkin viime viikonloppuna Moskovan junassa, kun ohitimme erään pienen kylän, jossa oli kymmenkunta taloa aivan ilmiliekeissä. Olipa melko hurja näky se.

Viime viikolla oli kauheasti opiskeltavaa, enkä meinannut juuri muuta ehtiä kuin vähän lenkkeillä ja opiskella. Yksi iltapäivä oli kuitenkin vapaa, ja silloin sain houkuteltua muutaman kaverin mukaani vierailulle Tverin kauhumuseoon. Museo on yhdessä Volgan rannan rapistuneessa rakennuksessa, joka ilmeisesti on joskus ollut jonkunlainen asema, kun sen pääovessa lukee "Vokzal". Paikkaa piti nuori mies, joka veti opastetun kierroksen museon muutamassa huoneessa. Oli kyllä aika erikoinen paikka... Huoneita oli tosiaan vain muutama ja niiden välillä käveltiin aina jotain aivan pilkkopimeää käytävää. Huoneisiin oli tuotu erilaisia kidutus-, rangaistus- ja teloitustarpeita. Aika erikoinen museo kyllä...rekvisiittaa ei ollut mitenkään kovin paljon, koko kierros kesti vartin, mutta oli se sen verran omalaatuinen kokemus että käymisen väärti tämä paikka kyllä on. Pikkusen meinasi arveluttaa, kun Pete istui sähkötuolissa ja opas väänsi vivusta, mutta mitään ei sentään tapahtunut. :)

Yhtenä päivänä oli keskustelutunnilla ohjelmassa borssin valmistusta. Keräännyttiin koko porukka venäläisen asuntolan (jossa osa meistäkin asuu) yhteiskeittiöön ja Oksanan johdolla kokkailtiin. Aika monimutkaista oli kyllä, en ikimaailmassa osaisi toistaa prosessia. Homma alkoi sitä paitsi jo edellisenä iltana lihaköntsän keittämisellä sekä lihaliemen hauduttamisella, mitkä vaiheet Elisa oli ansiokkaasti hoitanut. Sen verran monta kokkia oli keittiössä, että en ihan hirveän aktiivisesti lähtenyt soppaa omalla lusikallani sotkemaan (no ei kyllä ollut lusikkaakaan), mutta kun keittolihan kaapiminen köntsästä on kuulemma miehen tehtävä ja Pete oli juuri sillä hetkellä käymässä jossain, niin hoidin kaavintaosuuden. Kehuja tuli ja keittokin oli hyvää kun sitä lopulta parin tunnin jälkeen syömään päästiin!

Niin joo, ja viime perjantaina käytiin yhteiskuntatunnilta ekskursiolla paikallisessa nunnaluostarissa. Oli vaan aika pettymys kun emme tavanneetkaan luostarin suomalaista johtajaa laisinkaan, ilmeisesti hän oli sairaana. Parhaiten vierailusta jäikin lopulta mieleen nunnien tarjoilema maittava ruoka, jonka kruununa saimme jälkiruuaksi aivan uskomattoman hyviä, paksuja ja makeita blinejä!

Sittenpä päästäänkin jo viime viikonloppuun, jonka vietin Moskovassa. Kas siinäpä onkin hieno kaupunki! Olin Moskovassa jo neljättä kertaa, mutta kolmella aiemmalla keikalla en ollut viipynyt siellä kuin yhteensä yhden yön yli. Nyt olin sentään kaksi. Hankkiutuminen Tveristä junalla oli vähän monimutkaisempaa kuin olin olettanut, kun juuri se paikallisjuna jolla olin menossa, oli peruttu, ja viime hetken paikat pikajuniin olivat huiman kalliita. Tuli siinä pari tuntia vietettyä asemalla eri lippujonoissa ja sen sellaisissa ja ihmeteltyä, mikä idea on siinä että lippuluukku on auki joka päivä klo 07.00-19.00 ja 19.00-07.00. Mutta lopulta pääsin perjantai-illaksi Moskovaan. Viereinen kuva on Kitai-gorodista, jossa päin kävin ekana iltana käveleskelemässä. Tuota kuvaa ottaessa joku heebo tuli jutustelemaan jotain, ja kysyi lopulta olenko "natural". En oikein tajunnut kysymystä, joten kaveri joutui rautalangasta selittämään, että olin osunut paikallisen gay-kansan seuranhakupaikkaan. Sattuuhan sitä.

Moskovan antia parhaasta päästä oli Nova House -niminen hostelli, jossa yövyin ja jossa asuu mustavalkoinen Vasja-kissa! Käheä-ääninen Vasja oli aivan mahtava tyyppi. Molempina öinä kun menin nukkumaan, se tuli sängyn viereen istumaan ja katsomaan anovasti kohti. Ei tarvinnut kuin vähän patjaa taputtaa, niin Vasja hyppäsi sänkyyn mahan päälle seuraksi nukkumaan. Kun Vasjaa alkoi leikittää, niin se aina hyppäsi kerrossängyn ylemmälle petille ja sieltä laidanraosta sohi erilaisten objektien perässä. Kerrassaan mainio kaveri, oikein sydäntä särki sanoa sunnuntaina "proshtshai", kun Vasja pani tassua reiden päälle ja pyysi jäämään. Mutta ehkäpä tapaamme vielä? Nova House oli muutenkin tosi mukava ja kodikas hostelli. Se on ihan tavallisessa kolmen huoneen asunnossa ja omistaja oli tosi kiva ja avulias.

Moskova on täynnä toinen toistaan vaikuttavampia nähtävyyksiä, ja niitähän piti tietysti nähdä. Yksi oli tämä valtava avaruuslentojen muistomerkki, jonka alla oli hiljattain uuteen uskoon restauroitu kosmonauttimuseo. Itse museo oli ehkä enemmän lapsille suunnattu, vaikka kyllähän siellä tunti kului rattoisasti erilaisten avaruusalusten parissa. Vieressä oli myös kolossaalisen suuri VDNH-näyttelyalue, joka on 1930-luvulla perustettu esittelemään Neuvostoliiton eri kansojen taloudellisia saavutuksia. Alueella on kymmeniä paviljonkeja, mm. Karjalan, joissa ei kuitenkaan enää ole mitään näyttelyitä, vaan kauppoja. Totesin alueen niin suureksi, että tein siellä spontaanisti puolen tunnin juoksulenkin, mihin se soveltuukin erinomaisesti. Kansojen talosta saa muuten maanmainiota hunaja-saksanpähkinäbliniä!

Moskovan legendaarisimpiin symboleihin lukeutuu Vera Muhinan Mosfilmin elokuvien tunnuksesta tuttu Työmies ja kolhoosinainen -patsas, ja sen luonahan oli tietysti pakko käydä, varsinkin nyt kun se hiljattain on remontoitu uuteen uskoon. Patsas on nostettu entistä korkeammalle jalustalle, ja se vartioikin varsin laajaa aluetta VDNH:n lähistöllä. Paikalle saapumisessa oli vähän samaa fiilistä kuin Golden Gaten luona tai Hyväntoivonniemellä tai vaikkapa Che Guevaran kuolinpaikalla. Tiedättehän, kun tulee jollekin aivan legendaariselle paikalle, josta on nähnyt paljon kuvia ja kuullut juttuja ja jonne hankkiutuminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

Leninin mausoleumissa tuli myös viimein käytyä, mikä Zhenjaa kovin huvitti. Kukaan normaali venäläinen kun ei siellä kuulemma käy. Mutta kovasti vaan oli jonoa ja ruuhkaa nytkin. Paikka sinänsä oli mielenkiintoinen, koska siellä mausoleumin sisällä on aivan omanlaisensa tunnelma. Mutta vahanukkemaista isäntää katsellessa tuli kyllä väistämättä sellainen olo, että onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan tarpeellinen sirkusnumero. Lisäksi kävin Patriarshy prudin lammella, joka on legendaarinen puolestaan siksi että Bulgakovin Moskovaan saapuva Saatana ilmestyy maan pinnalle siellä. Paikka oli kyllä lauantai-iltana kovin levoton, sinne kun oli kokoontunut kymmeniä ellei satoja kännääviä teinejä. Joita en muuten Venäjällä muista missään muualla edes nähneeni. Mutta täällä oli ihan täysi Suomi-meininki, osa oli jo alkuillasta lähes tiedottomassa tilassa. Seassa silti käyskenteli myös vanhempia pariskuntia kaikessa rauhassa. No, ei nämä porukat kyllä mitenkään väkivaltaisia olleetkaan, mutta ei se tunnelma mikään miellyttävä silti ollut. Vaikea oli kuvitella Saatanaa sinne. Likeisessä Bulgakovin kotimuseossakin tuli käytyä fiilistelemässä ja yksi äänikirja ostamassa.

Nyt on tekstiä jo niin paljon, että taitaa riittää. En jaksa enempää pohtia mitä kertomisen arvoista on tapahtunut. Jaa, mutta pitäähän uimahallikeikasta kertoa!

Tällä viikolla juoksu on sujunut niin surkeasti, että ajattelin pitää siitä lajista vähän lomaa ja kokeilla uintia. Karri veikin mut tänään tutustumaan paikalliseen Delfin-uimahalliin. Melko jännittävä kokemus kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin piti käydä torilta ostamassa muovilipokkaat, joita ilman ei halliin saa mennä. Lisäksi piti ostaa urheiluliikkeesä myös pakollinen uimalakki, koska semmoista ei kotoa mukaan tullut otettua (ajattelin ettei näin lyhyellä tukalla kukaan voi vaatia uimalakkia, mutta niin vaan voi). Kun hankinnat oli tehty, marssittiin sateisen kaupungin halki lähiöön, jossa eräässä rapistuneessa tiilirakennuksessa oli uimahalli. Maksoin kassalle 40 ruplaa pakollisesta lääkärintarkastuksesta sekä 70 ruplaa itse uimisesta ja saadun uimalipun jätin opiskelijakortin kera toiselle kassalle, joka ilmeisesti kontrolloi ettei uimari vietä hallissa säädettyä 60 minuuttia kauempaa (tosin Zhenja tuossa äsken väitti mulle ettei sitä oikeasti kukaan tarkista). Sitten kengät ja arvoesineet jätettiin narikan babushkalle, joka antoi vastineeksi poletin. Seuraavaksi käveltiin yläkertaan pukuhuoneeseen, jossa vaihdettiin uikkareihin. Täällä ei kuitenkaan ollut mitään lukittua tilaa mihin jättää se babushkan poletti, joten se piti vaan jättää sinne kenen hyvänsä poimittavaksi... Altaan reunalla odottelin sitten päivystävän lääkärin tarkastusta. Lopulta jonkun vartin odottelun jälkeen saapui paikallisten junioriuimarien valmentaja, joka suostui tekemään mulle vaaditun tarkastuksen. Nainen vilkaisi puolihuolimattomasti jalkapohjiin ja selkään, ja kirjoitti todistuksen. Lopulta pääsin uimaan ja n. 23-metrisessä altaassahan oli jopa näin iltapäivällä ihan mukavasti tilaakin. Aikaa vaan ei uimiselle jäänyt kuin 20 minuuttia, mutta nyt kun lääkärintodistus mulla on, niin ensi kerralla voin mennä jo suoraan altaaseen!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kiirusta pukkaa

Onpas ollut tiivistä opiskelua tämä viikko, ja läppärikin oli välillä hukassa, joten en ole ehtinyt kirjoitella. Eikä nytkään juuri mitään jaksa, mutta kerrotaan nyt kuitenkin että viime viikonlopun reissu Staritsaan ja Rzheviin oli oikein antoisa. Eilen oli sen verran aikaa, että käytiin tutustumassa Tverin kauhumuseoon. Tänään oli eka suullinen välikoe, joka oli kyllä uskomattoman helppo. Huomenna käydään paikallisessa luostarissa, jota johtaa ilmeisesti joku suomalainen nunna, ja viikonlopuksi painun Moskovaan.

Kattellaan, josko ensi viikolla saisin elaboroitua kokemuksia paremmin.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Viikonloppu käsillä

Neljäs opintoviikko on takana. Tää oli aika työläs viikko kun oli esseitä kirjoitettavana, mutta nyt on pikkuisen kevyempi vaihe taas. Vaikka on tuossa alkuviikoksi taas kyllä monologia ja pientä esseetä tehtävänä sekä Gogolia analysoitavana.

Tänään oli tosi sekava ja huonosti valmisteltu luento Venäjän poliittisesta järjestelmästä, josta en juurikaan mitään uutta oppinut. Sen jälkeen katsottiin lapsellisenpuoleinen romanttinen komedia nimeltä "Piter FM". Juonenkäänteet eivät missään kohtaa tulleet yllätyksinä, mutta olihan siinä nyt kuitenkin venäjän kieltä ja kivoja kuvia Pietarista.

Keskustelukurssilla Oksana kertoi melkoisia kauhukertomuksia elämästä Venäjällä 1990-luvun alun murroskaudella. Esim. isänsä oli ollut töissä jossain tehtaassa, joka valmisti vain kahta asiaa: merimiespaitoja ja jotain toista vaatekappaletta, en muista mitä. Puoleen vuoteen ei tehtaalla ollut varaa maksaa palkkoja, joten niiden sijaan kaikille työntekijöille oli annettu kasa näitä merimiespaitoja. Kaupungissa itsessään tietysti oli ko. paidoista vahva ylitarjonta, joten perhe teki sitten myyntimatkoja ympäri provinsseja tienatakseen edes jotain. Nuo on kyllä olleet niin kovia aikoja ettei sitä oikein edes ymmärräkään.

Suosikkiopettajani, kuten ilmeisesti monen muunkin, täällä on parrakas, vanhempi herrasmies nimeltä Anatoli Borisovitsh, joka pitää meille kirjoituskurssia. Anatolilla on mahtavan persoonallinen tyyli opettaa, mutta oppi menee aina perille. Esim. kun Anatoli selvitti sanan показаться merkitystä, niin hän yhtäkkiä poistui luokasta käytävälle ja hetken perästä kurkkasi seinän takaa huikkaisten: "преподаватель показалсяа!" Ei heti unohdu tämän verbin merkitys. :)

Anatoli on myös pilkuntarkka kielenhuoltaja, joka aina taivastelee miten ministeritasollakaan ei ihmiset osaa käyttää venäjän kieltä oikein. Eilen saatiin pitkä puhe siitä, miten syömisestä pitää ehdottomasti lähes aina käyttää arkista verbiä есть, eikä ylätyylistä кушать. Jälkimmäistä voi käyttää ehkä paavi tai tsaari, mutta ei tavallinen ihminen, paitsi imperatiivissa sen käyttö on OK, kuten jo vuonna 2004 Jaltalla opin. Oli pakko kysyä, että puhuuko isäntäperheeni sitten huonoa venäjää, kun ruoka-aikaan he aina kutsuvat syömään кушать-verbiä käyttäen, mutta ei kuitenkaan imperatiivissa. Mutta helpotuksekseni sain kuulla, että ei se ole pakko olla imperatiivissa, aina kun tarjotaan ruokaa niin sitä voi käyttää. Huh, olisikin ikävää omaksua Anatoli-sertifioimatonta kielenkäyttöä kotona!

Olen muuten aina pitänyt venäläisiä mustan teen juojina, mutta aivan ilmeisesti tapa on muuttumassa. Kaupoissa ja kahviloissa on paljon tarjolla sekä vihreää teetä että rooibosta, ja Svetakin vahvisti, että nykyään on muodikasta juoda terveellisempää vihreää teetä. Ja kappas vaan, vasta tällä viikolla tajusin senkin että meillähän on kotona keittiön pöydällä lähes aina vihreää teetä tarjolla, en vaan ole huomannut! Tosin siitä ei pysty mitenkään päättelemään milloin se on keitetty, mutta kuitenkin.

Tverin Volga oli käynyt Pietarissa Zenitiä vastaan pelaamassa, ja niinhän siinä kävi että mitään jakoja ei ollut. Takkiin tuli 0-2 ja Zenit pelaa täten Cupin välierissä.


Pari noloakin juttua sattunut tässä viime aikoina. Ensinnäkin yksi aamu kun olin jo pukeutunut lähtemään yliopistolle, niin palasin vielä käymään vessassa kengät jalassa. Silloin oli vielä melkoiset kurakelit päällä, ja niinhän siinä kävi että vessan valkoinen matto meni pesuun. Kun illalla palasin kotiin, niin Sveta ystävällisesti opasti mua tästä lähin jättämään kengät ulkoeteiseen... Eilen taas istuin ratikassa niin ajatuksissani, että en tajunnut että vieressä seisoi babushkoja paikkaa vailla. Venäjällähän on aivan ennenkuulumatonta, että nuorimies ei antaisi nuorellekaan naiselle paikkaansa, saati sitten mummolle. Rahastaja onneksi oli tehtäviensä tasalla ja tuli patistamaan mut ylös.

Viikonloppusuunnitelmia olen tässä yrittänyt laatia, mutta en ole meinannut oikein osata päättää. Muutama opiskelija lähti tänään Moskovaan ja kyseli mukaansa, mutta päädyin nyt sitten kuitenkin olemaan lähtemättä. Mukavahan se olisi porukalla matkustaa, mutta tulin nyt kuitenkin siihen tulokseen että haluan olla Moskovassa muutaman päivän ihan omin päin, niin saan kulkea täysin oman pääni mukaan. Olkoon se sitten vaikka ensi viikolla. Tälle viikonlopulle laadin nyt sitten semmoista, että lähtisin lauantai-aamuna tutkimaan lähikyliä ja -kaupunkeja, jotka ovat vielä vähän lähempänä Volgan lähteitä. Ensin voisi mennä bussilla Staritsaan ja jatkaa sieltä Rzheviin yöpymään. Rzhev on Volgan ensimmäinen kunnon kaupunki, mutta siitäkin on vielä parin sadan kilometrin matka lähteille. Jos mahdollista, niin sunnuntaina voisin koittaa vielä saada kyydin johonkin kylään vähän lisää yläjuoksulle, ja sitten palailla Tveriin esim. Torzhokin kaupungin kautta. Mutta kattellaan mitä seuraa.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Musiikkia ja pääsiäistä

Pääsiäinen tuli ja meni. Se on täällä tärkein uskonnollinen juhla, mutta valtio on sen verran erillään kirkosta, että mitään ylimääräisiä vapaapäiviä ei ollut. Meillä kotona pääsiäisen vietto alkoi kiirastorstaina, jolloin värjättiin sekä kanan- että viiriäisenmunia. Ymmärsin ensin, että oli tarkoitus värjätä myös sipuleita, mitä vähän ihmettelin, mutta sitten kävikin ilmi että sipuli on se mitä käytetään väriaineena. Sveta keitti punasipuleita aikansa ja sitten sipulien värjäämässä vedessä keitettiin munat. Niistä tuli tosi hienoja!

Sveta jutusteli myös kaikenlaista pääsiäiseen liittyvää. Hän tuntee hyvin Suomen tavat, joten mun ei tarvi niitä selitellä, hän osaa itse korostaa maiden välisiä eroja. Munien värjääminen on Venäjällä ilmeisesti paljon yleisempää kuin Suomessa ja vastaavasti suklaamunia sitten syödään vähemmän. Munia ei värjätä ihan vaan huvin vuoksi, vaan niillä on tärkeä rooli olla pääsiäisyönä ensimmäinen paastonjälkeinen ateria. Munien kera syödään kulitsaa, joka on sellainen makea leivonnainen. Ja ilmeisesti myös pashaa, mutta sitä meillä ei ollut. Munat käsittääkseni myös käyvät pääsiäisyönä kirkossa pyhitettävinä. Osa niistä jätetään syömättä ja pannaan kotona jonnekin esille suojelemaan perheen jokapäiväistä elämää.

Pitkänäperjantaina en muista että olisi tapahtunut mitään erikoisempia. Se oli tavallinen arkipäivä ja kaupat oli auki 24 h/vrk kuten aina. Pääsiäislauantain aamiainen ja päivällinen olivat mielestäni tavallista pienemmät. Silloin isäntäväki lepäsi jaksaakseen pitkän pääsiäisyön yli. He nimittäin viettivät käytännössä koko yön kirkossa, jotakuinkin klo 23-04.

Minäkin menin muutaman muun opiskelijan kanssa seuraamaan keskiyön tapahtumia keskustan kirkossa. Kävimme ensin alkuillasta lämmittelemässä Kultura-klubilla kuunnellen pari tuntia kuubalaista live-bändiä. Mulle sanottiin, että tämä klubi ei ole ollenkaan venäläinen, että kun sinne astuu niin siirtyy ihan eri maailmaan. Totta tosiaan, se olikin hyvin länsimaalaistyylinen paikka. Tosin pari juttua muistutti siitä, että Venäjällä ollaan: tupakansavu ja täpötäydellä lattialla asiakkaiden seassa lattiaa luutunneet siivoojat.

Puoli kahdentoista aikaan siirryttiin sitten kirkolle. Se oli tietysti vielä enemmän tupaten täysi kuin klubi, ilmassa leijui voimakas suitsukkeen tuoksu ja ympärillä tehtiin ristinmerkkejä taajaan tahtiin. Ostettiin tuohukset ja pantiin ne palamaan omaisia muistellen ja sitten siirryttiin toisen kerroksen parvelta seuraamaan tapahtumia. Tosin sielläkin oli sen verran paljon väkeä, että en kauheasti nähnyt muuta kuin että papit siellä suitsukepullojen kanssa kiersivät arkkua. Vähän ennen kahtatoista arkku ja papit poistuivat takaovista ja hetken päästä palasivat aloittaakseen ristikulkueen. Tasan puoliltaöin avattiin kirkon ovet, mikä symboloi ylösnousemusta, ja julistettiin: "Hristos voskrese". Ristikulkue läksi ulos kiertämään kirkkoa ja menimme hännille mukaan. Mutta ulko-ovella alkoi tulla jo ensimmäiset takaisin sisään, mistä tuli vähän hässäkkää, ja kun pääsimme ulos asti, niin koko kulkue jo hajosikin käsiin.

Emme sitten lähteneet enää takaisin sisään varsinaista messua kuuntelemaan, vaan jäimme pohtimaan jatkopaikkaa. Peten seuraan Kulturassa heittäytynyt paikallisen hälytyskeskuksen työntekijä Misha halusi välttämättä viedä meidät johonkin biljardipaikkaan, joten sinne sitten mentiin. No ei siellä biljardia pelattu, mutta istuskeltiin vielä jonkun aikaa kuitenkin. Semmoinen pääsiäisyö.

Tässä vaiheessa tuli mieleen sekin, kun Sveta selvitti mulle minkä takia venäläisillä (naisilla) on niin kova tarve näyttää hyvältä. Hänen mukaansa tämäkin juontaa juurensa Bysantin perinteestä ja ortodoksisesta uskonnosta. Siinä kun on ollut aina tärkeää, että kirkko on näyttävä ja pidetään hyvässä kunnossa. Niinpä myös ihmisten, jotka kirkkoon menevät, on pitänyt näyttää hyviltä! Kun taas esim. luterilaisessa maailmassa kirkot nimenomaan ovat mahdollisimman pelkistettyjä ja niin ovat sitten ihmisetkin. Toden totta usein kyllä tuntuukin, että venäläisille riittää kun kirkot ja omat habitus ovat kunnossa, kaikki muu saa rauhassa rapistua.

Perjantaina oli yliopistolla helppo päivä, käytiin vaan retkellä museossa, jonka nimeä en osaa kääntää, mutta joka kuitenkin esitteli paitsi samovaareja myös entisajan elämää Tverissä. Museo oli lähellä asuntoani ja etsiydyinkin sinne omin päin ja tapasin muut vasta siellä. Pieni ihme, että löysin perille, sillä perivenäläiseen tapaan sitä ei ollut tietenkään mitenkään merkitty eikä opastettu. Itse näyttely oli varsin pieni, mutta ihan kiva. Huipennukseksi kokoonnuimme pitkän pöydän ääreen ja joimme joukolla teet perinteiseen venäläiseen tyyliin, johon kuuluu mm. kuppien kierrättäminen ympäri pöytää (teenkaataja pysyy samovaarin vieressä pöydän päässä ja kuppeja kierrätetään niin että kaikki saa teensä) sekä teen kaataminen asetille ja armoton ryystäminen siitä.

Lauantaina tehtiin Anrin kanssa myös ekskursio Klinin kaupunkiin, jossa sijaitsee Thaikovskin kotimuseo. Kannatti käydä! Päivä oli taas kerran upean aurinkoinen, oli mukava pyöriä välillä vähän pienemmässä kaupungissa. Paikallisjuna vei perille tunnissa, minkä jälkeen marshrutka eli pikkubussi vei asemalta perille asti. Museossa ei ollut meidän lisäksi paljonkaan muita asiakkaita, niinpä huoneissa päivystävillä babushkoilla oli aina aikaa vastailla kysymyksiimme.

Talo oli isolla puutarha- tai oikeastaan puistoalueella. Puisto olis varmaankin kesällä upea, mutta tähän aikaan vuodesta se oli tietysti vähän semmoista risukkoa vaan. Alueella oli useampiakin rakennuksia, mutta itse säveltäjän asuintalo oli iso, sininen, kaksikerroksinen puutalo. Yläkerran sali ja makuuhuoneet oli laitettu oikein hienoon kuntoon. Mukava nähdä, että ihan kaiken ei täälläkään anneta vaan rapistua... Täällä Tshaikovski eli elämänsä pari viimeistä vuotta ja sävelsi ainakin Pähkinänsärkijä-baletin ja Pateettisen nimellä kulkevan viimeisen sinfoniansa, kunnes kuoli epäselvissä olosuhteissa Pietarissa pian Pateettisen ensiesityksen jälkeen marraskuussa 1893. Yhdestä rakennuksesta löytyi myös Jevgeni Onegin -aiheinen näyttely, jossa oli mm. Pushkinin omia piirrosluonnoksia päähenkilöistä. Cool!

Lounastimme vielä Klinissä, vaikka siellä ei suuremmin ruokapaikkoja näyttänyt olevankaan. Ainoa ihan keskustassa näkemämme oli remontissa, mutta pienen haahuilun jälkeen löytyi yksi "kafé" (Venäjällä kafé voi tarkoittaa ihan mitä vaan räkäisestä pystybaarista hienoon ravintolaan), joka osoittautuikin aivan mukavaksi ravintolaksi. Söin jonkun tuntemattomaksi jääneen keiton sekä olikohan se nyt leivitettyä kanaa ja keitettyjä vihanneksia, jotka maistuivat enimmäkseen suolalta. Röyh.

Paluumatkalla oli paikallisjunassa vähän lauantai-iltaan kuuluvaa häröilyä. Ihmeteltiin, kun viereisen vaunun matkustajat kävelivät yhtäkkiä meidän vaunuun ja siirtyivät vastakkaiseen päätyyn seisoskelemaan. Selitys tuli vaunuun vähän heidän jäljessään, kun kolme aivan tuhannen päissään olevaa äijää valui paikalle. Jotain ne siinä nuhjas keskenään ja yksi kaatui ihan viereeni, pää vaan kolahti lattiaan jalkojeni juuressa. Mutta näköjään paikallisjunissa päivystää vartijoita tämmöisten varalta, yksi heistä kävi noukkimassa sekoilijat ja pisti seuraavalla pysäkillä pihalle.

Pääsiäissunnuntai meni pääasiassa esseenkirjoituksen parissa, mutta illalla onneksi tulin lähteneeksi vielä käymään filharmoniassa. Oli ehdottomasti parhaita keikkoja missä olen ollut! Kyseessä oli Bachin ja ranskalaisen musiikin viikkojen päätöskonsertti, jonka veti moskovalainen orkesteri. Orkka kulki sekä Moskovan sinfoniaorkesterin että kansallisen filharmonian nimellä. Ensin kuultiin joku Bachin kahden viulun konsertto, jonka soolot veti heebo nimeltä Maksim Fedotov oman teinipoikansa, Pjotrin kanssa. Sitten Maksim-herra jatkoi Chaussonin todella pitkän piano- ja viulukonserton yhdessä Galina Petrovan kanssa. Tauon jälkeen samainen Fedotov siirtyi kapellimestariksi ja täyden orkesterin kanssa esitti vielä Berliozia ja Debussyta sekä loppuhuipennuksena Boleron. Mulla oli eturivin paikka, mikä oli vähän hassu kun bändi soitti metrin korkuisella lavalla, joten useimpia muusikoita ei nähnyt ollenkaan. Mutta solistit näki erinomaisesti ja erityisen hyvin näki edessä seisseen Boleron rumpalin. Oli lumoavaa seurata miten rumpali 16 minuutin ajan sataprosenttisesti keskittyneenä soitti Boleron yksinkertaista, varmaan satoja kertoja toistuvaa rytmiä! (hmm, oliskin pitänyt laskea montako kertaa se tuli...) Joku encorékin vielä saatiin, mutta en kyllä tiedä mikä se oli, vaikka biisin tunnistinkin.

Tällä viikolla on taas käyty oppitunneilla ja kuljailtu ympäri kaupunkia. Yhteiskuntatunnilla puhuttiin jonkin aikaa kasvissyönnistä, koska Leena oli viikonloppuna Suomen junassa tavannut moskovalaisen vegaanin, mikä on ilmeisen harvinainen tapaus. Hän oli kertonut, että Moskovassa, joka on yli 10 miljoonan ihmisen koti, on kolme vegaaniravintolaa. Meidän Jelena-opettajammekin oli vähän ihmeissään kun kuuli, että oli tämmöinen ihminen tavattu, eikä tainnut ihan tosissaan edes uskoa että vauraassa Suomessa on paljon vakavaraisia ihmisiä, jotka ihan vapaaehtoisesti korvaavat ruokavaliossaan lihan soijalla. Soijaa kun Venäjällä pidetään kuulemma erityisen kehnona ravintona. Lieneekö syy se, mitä Lepe epäili, että soijaa käytetään eläintein rehuissa ja eihän se silloin toki ihmisravinnoksi sovellu. No, tämä yksi vegaani Moskovassa nyt kuitenkin vähintään on ja hän on eläinlääkäri. Oli kertonut lopettaneensa eläinperäisten tuotteiden käyttämisen kun oli opinnossaan nähnyt miten lehmiä kohdellaan.

Lenkkeilykelit on jatkuneet erinomaisina! Vielä viime viikon maanantaina oli älyttömän sohjoista, mutta torstaina-perjantaina ei enää lunta oikeastaan yhtään missään. Hämmentävän nopeasti se katosi, mutta onhan täällä ollutkin kyllä lämmintä ja aurinkoista. Huvittaa ihan toisella lailla käydä lenkillä nyt kun kadut ei enää lainehdi pienen joen tavoin, ja pystyy menemäänkin sinne minne huvittaa eikä vaan sinne missä sattuisi olemaan kuivaa. Kävin tsekkaamassa keskustan kaksi urheilustadioniakin, mutta kummassakaan ei ollut juoksurataa! Pienemmällä ja vanhemmalla Himik-stadionilla näytti kyllä olevan n. 400 metrin mittainen rinki futiskentän ympärillä, mutta siinä oli muhkurainen asfaltti. Muutenkin stadion oli kovin vaatimaton ja ajattelin, että ei kai Tverin Volga täällä sentään pelaa kotipelejään. Kävin sitten tutustumassa myös uudempaan ja isompaan stadioniin, mutta sen nähtyäni olen aika varma, että siellä nyt ei ainakaan huipputason futista pelata! Lääniä oli kyllä vaikka kuinka, mutta suurin osa katsomosta oli peitetty joillain ihme levyillä, ja keskellä kenttää oli puolittainen jääkiekkokaukalo. Juoksufasiliteettejä ei ollut senkään vertaa kuin vanhalla kentällä, nurmikosta puhumattakaan.

Tverin Volga kuitenkin pelaa sen verran korkealla tasolla, että tänään heillä on Venäjän Cupin puolivälieräottelu pahamaineista Pietarin Zenitiä vastaan. Peli on kuitenkin Pietarissa. Lehtikirjoittelusta päätellen on ilmeisen ennenkuulumatonta, että Volga on pärjännyt näin hyvin, ja Zenit lienee ylivoimainen ennakkosuosikki. Täältä lähtisi kasa busseja kohta Pietariin, niissä saisi ilmaisen kyydin...mutta tosiaan nuo Zenitin "kannattaja"huligaanit ovat melkoisen pahamaineista väkeä ja varmastikin parasta pysyä kaukana heistä. Mutta saas nähdä miten käy...jos vaikka sattuisi käymään niin että pian pelataan Cupin välierää Tverin Himik-stadionilla!

Yliopiston asuntolalla tuntuisi riehuvan jonkinlainen kuumetauti, eilen taisi ainakin neljä opiskelijaa olla korkeassa kuumeessa, Nobulla oli vissiin tänään jo ainakin neljäs kuumepäivä putkeen. Kattellaan osuuko kohdalle...

torstai 1. huhtikuuta 2010

Lopullinen jäidenlähtö

Päivät vierii suuremmitta tapahtumitta. Eilen oli upea kevätpäivä, lämpötila nousi 15 asteeseen ja aurinko porotti. Satuin kävelemään Volgan rantaan juuri sopivaan aikaan, kun ohi ajelehti todella näyttävä kokoelma erikokoisia jäälauttoja. Se oli upea näky, jonka äärestä ei olisi millään meinannut malttaa lähteä! Kävin ihastelemassa näytelmää myös kaupunginpuiston maailmanpyörästä, joka näyttää maasta katsoen kovin pieneltä, mutta sitten kun siellä istuu niin tuntuu että se vaan nousee ja nousee ja nousee...

No, tunnin tätä näytöstä riitti kunnes jäälautat loppuivat. Nyt Volga sitten virtaa kaupungin halki valtoimenaan.

Eilen kävin taas tekemässä vetoharjoituksia puutaloalueella samalla pienellä kadunpätkällä kuin kaksi viikkoa sittenkin. Koiria ja ihmisiä olikin nyt liikkeellä vähän edelliskertaa enemmän, ja herätin selvästi enemmän huomiota. Mutta hyvä treenihän siitä tuli.

Yksi ero täkäläisessä ja kotimaisessa kulttuurissa on, että opettajat eivät pane oppitunnin ajaksi kännykkäänsä äänettömälle. Niinpä käynnykät käsilaukuissa pirisee, ja puheluihin myös vastataan. Eivät sentään jää pitemmäksi aikaa rupattelemaan, mutta kuitenkin tuntuu oudolta. Mistä lie tämmöiset erot johtunee?

Tänään käsiteltiin perin kiintoisaa artikkelia "yhteiskuntaopin" tunnilla. Venäjällä kun perheet ovat tyypillisesti yksilapsisia, niin väestö hupenee huolestuttavaa vauhtia. Lehdessä oli sitten kysytty, mitä mieltä lukijat olisivat jos valtio lahjoittaisi perheen neljännestä lapsesta omakotitalon. Kaikki olivat vastaan! Lukijat suhtautuivat ehdotukseen järjestään skeptisesti, epäilevästi. "Mitä meidän lasten asiat hallitusta kiinnostaa! Tässä täytyy olla jotain takana, meinaavat kuitenkin lähettää vaan sotimaan." Epäluottamus valtaapitäviin on tässä maassa tosiaankin aivan toisella tasolla kuin Suomessa.