tiistai 20. huhtikuuta 2010

Rzheviä, kulotusta, borssia, kauhumuseota, luostaria, Moskovaa ja uimista

Kas, olisi vaihteeksi hiljaisempi hetki ja aikaa kirjoitella. Vaan mistä alkaisin?

No, mennään nyt vaikka ensin puolentoista viikon takaisiin tunnelmiin, kun kävin viikonloppureissulla Staritsassa ja Rzhevissä. Bussi vei ensin Staritsan kylään, joka oli näkemisen arvoinen paikka ennen kaikkea oheisen, Volgan rannalla sijaitsevan luostarin takia. Luostarialueella itsessään ei lopulta ollut hartaan tunnelman lisäksi ihan hirveästi nähtävää, mutta näkymä Volgan sillalta sitä kohti oli upea. Jos oikein ymmärsin, niin luostari täyttää tänä vuonna 900 vuotta, eli jonkun verran on perinteitäkin jo.
Seuraava bussi jatkoi sitten lisää kohti Volgan ylävirtaa ja päädyin yöpymään kaupungissa nimeltä Rzhev. Se on ensimmäinen varsinainen kaupunki Volgan varrella, ylempänä on vain pieniä kyliä. Joki olikin siellä ainakin puolta kapeampi kuin Tverissä ja lisäksi heti rannasta nousi korkeat penkereet, joiden päältä oli rauhoittava jokinäköala. Saavuttuani kaupunkiin sain pyöriä aika kauan ennen kuin löysin ruokapaikan, mutta lopulta löytyi Kafé, josta sai mikrossa lämmitettäviä ateroita kuvun täytteeksi. Meinasin ensin majoittua rannalla olevaan kolossaaliseen Rzhev-hotelliin, mutta siellä olisi yhden hengen huone ollut kokonaan ilman suihkua, mikä ei oikein lenkkeilevälle ihmiselle sovi. Jäi kyllä kysymättä olisko siellä ollut yhteissuihkut jossain... No joka tapauksessa, päätin käydä katsomassa toistakin vaihtoehtoa kun olin jossain nähnyt Sport-hotellin mainoksen. Sport olikin mukava hotelli ja täysin poikkeuksellisesti Venäjällä siellä sai erittäin ystävällistä asiakaspalvelua. Respa jutusteli niitä näitä ja auttoi parhaansa mukaan. Poislähtiessä oli kyllä hassua, kun talosta ei saanut poistua ennen kuin siivoja oli käynyt tarkistamassa että huone on siistissä kunnossa, mutta tämähän on normaalia Venäjällä.

Tein Rzhevin lauantai-illassa kunnon vauhtileikittelytreenin, mikä paikallista väestöä suuresti huvitti. Urheilukentällä oli täälläkin vain muhkurainen asfaltti, mutta siellä oli paljon väkeä viettämässä iltaa, joten sain juosta oikein yleisön edessä. :) Illalla kävin syömässä Rzhev-hotellin ravintolassa, jossa mulle annettiin neljän hengen pöytä. Ravintola tuli äkkiä täyteen ja tarjoilija kävikin kysymässä, haittaako jos pöytään tulee muitakin. Hän sitten ohjasikin pöytään kaksi nelikymppistä naista, ja pakkohan siinä oli ruveta jutustelemaan. Tässäkin ravintolassa tietysti musiikki soi ja naiset kävivät välillä pyörimässä tanssilattialla, ja sitten kävivät taas vähän syömässä. No, ei siinä mitään, mutta heillä oli siinä karahvi vodkaa, ja tietysti painostivat erilaisia maljoja kanssaan kumoamaan. Siinä vaiheessa aloin hotkia ruokaa vähän rivakammin, ja pääsinkin ravintolasta ulos jo neljännen maljan jälkeen. :) Tulin siinä kysyneeksi, onko tämä Rzhevin paras ravintola, jolloin kävi ilmi, että heillä oli itsellään kafé, jossa kuulemma olisi kaupungin herkullisin ruoka. Sain kafén osoitteenkin ja kuulemma pitäisi oleman sen aina auki paitsi maanantaisin. Oletin, että tietysti 24 h/vrk kuten täällä moni paikka on.

Sunnuntai-aamuna sitten läksin kymmenen aikaan etsimään aamiaispaikkaa. Olin lauantai-iltana löytänyt erinomaisen kahvilan, mutta se oli aukeamassa vasta klo 11. Kun bussi oli lähdössä klo 11.30, niin en arvannut jäädä odottelemaan, vaan ajattelin kokeilla illalla mainostettua kaféta. Taksilla pääsin perille, mutta selvisi että eipähän se mikään 24 h/vrk paikka olekaan, vaan aukeaa myös vasta 11:ltä. Päädyin sitten lopulta ostamaan aamiaistarpeet kioskeista: kefiiriä, leipää ja banaani. Kyllä hedelmäkojun myyjää nauratti, kun en ostanut mitään muuta kuin yhden banaanin!

Iltapäiväksi palailin Tveriin, jossa kävin viimeinkin tutustumassa viikonloppumarkkinoihin ja kauppahalliin. Kylläpä markkina-alue olikin iso! Ei siellä tosin mitään minua kiinnostavaa myyty ja pikkuisiin häkkeihin sullotut linnut säälittivät kovin, ja olihan se vähän outoa että lihanleikkaaja toimii valtavine kirveineen siinä kaiken kansan edessä. Venäjällä on tapana, että nurmikot ja heinikot kulotetaan näin keväällä ja markkina-alueen viereisissä heinikoissa olikin lähes pelottavan näköiset lieskat. Iloisesti siinä heinikko kaikkine sinne heitettyine roskineen paloi ja savutti suoraan markkinakansan päälle. Väittävät, että tätä kulotusta tehdään vain siksi, että uusi nurmikko kasvaisi paremin, mutta oma teoriani on, että yhtä lailla sen merkitys on siinä, että siten hankkiudutaan kaikesta maahan heitetystä roskasta eroon.

Mihin tää huoleton kulottaminen saattaa johtaa, siitä sain esimerkin viime viikonloppuna Moskovan junassa, kun ohitimme erään pienen kylän, jossa oli kymmenkunta taloa aivan ilmiliekeissä. Olipa melko hurja näky se.

Viime viikolla oli kauheasti opiskeltavaa, enkä meinannut juuri muuta ehtiä kuin vähän lenkkeillä ja opiskella. Yksi iltapäivä oli kuitenkin vapaa, ja silloin sain houkuteltua muutaman kaverin mukaani vierailulle Tverin kauhumuseoon. Museo on yhdessä Volgan rannan rapistuneessa rakennuksessa, joka ilmeisesti on joskus ollut jonkunlainen asema, kun sen pääovessa lukee "Vokzal". Paikkaa piti nuori mies, joka veti opastetun kierroksen museon muutamassa huoneessa. Oli kyllä aika erikoinen paikka... Huoneita oli tosiaan vain muutama ja niiden välillä käveltiin aina jotain aivan pilkkopimeää käytävää. Huoneisiin oli tuotu erilaisia kidutus-, rangaistus- ja teloitustarpeita. Aika erikoinen museo kyllä...rekvisiittaa ei ollut mitenkään kovin paljon, koko kierros kesti vartin, mutta oli se sen verran omalaatuinen kokemus että käymisen väärti tämä paikka kyllä on. Pikkusen meinasi arveluttaa, kun Pete istui sähkötuolissa ja opas väänsi vivusta, mutta mitään ei sentään tapahtunut. :)

Yhtenä päivänä oli keskustelutunnilla ohjelmassa borssin valmistusta. Keräännyttiin koko porukka venäläisen asuntolan (jossa osa meistäkin asuu) yhteiskeittiöön ja Oksanan johdolla kokkailtiin. Aika monimutkaista oli kyllä, en ikimaailmassa osaisi toistaa prosessia. Homma alkoi sitä paitsi jo edellisenä iltana lihaköntsän keittämisellä sekä lihaliemen hauduttamisella, mitkä vaiheet Elisa oli ansiokkaasti hoitanut. Sen verran monta kokkia oli keittiössä, että en ihan hirveän aktiivisesti lähtenyt soppaa omalla lusikallani sotkemaan (no ei kyllä ollut lusikkaakaan), mutta kun keittolihan kaapiminen köntsästä on kuulemma miehen tehtävä ja Pete oli juuri sillä hetkellä käymässä jossain, niin hoidin kaavintaosuuden. Kehuja tuli ja keittokin oli hyvää kun sitä lopulta parin tunnin jälkeen syömään päästiin!

Niin joo, ja viime perjantaina käytiin yhteiskuntatunnilta ekskursiolla paikallisessa nunnaluostarissa. Oli vaan aika pettymys kun emme tavanneetkaan luostarin suomalaista johtajaa laisinkaan, ilmeisesti hän oli sairaana. Parhaiten vierailusta jäikin lopulta mieleen nunnien tarjoilema maittava ruoka, jonka kruununa saimme jälkiruuaksi aivan uskomattoman hyviä, paksuja ja makeita blinejä!

Sittenpä päästäänkin jo viime viikonloppuun, jonka vietin Moskovassa. Kas siinäpä onkin hieno kaupunki! Olin Moskovassa jo neljättä kertaa, mutta kolmella aiemmalla keikalla en ollut viipynyt siellä kuin yhteensä yhden yön yli. Nyt olin sentään kaksi. Hankkiutuminen Tveristä junalla oli vähän monimutkaisempaa kuin olin olettanut, kun juuri se paikallisjuna jolla olin menossa, oli peruttu, ja viime hetken paikat pikajuniin olivat huiman kalliita. Tuli siinä pari tuntia vietettyä asemalla eri lippujonoissa ja sen sellaisissa ja ihmeteltyä, mikä idea on siinä että lippuluukku on auki joka päivä klo 07.00-19.00 ja 19.00-07.00. Mutta lopulta pääsin perjantai-illaksi Moskovaan. Viereinen kuva on Kitai-gorodista, jossa päin kävin ekana iltana käveleskelemässä. Tuota kuvaa ottaessa joku heebo tuli jutustelemaan jotain, ja kysyi lopulta olenko "natural". En oikein tajunnut kysymystä, joten kaveri joutui rautalangasta selittämään, että olin osunut paikallisen gay-kansan seuranhakupaikkaan. Sattuuhan sitä.

Moskovan antia parhaasta päästä oli Nova House -niminen hostelli, jossa yövyin ja jossa asuu mustavalkoinen Vasja-kissa! Käheä-ääninen Vasja oli aivan mahtava tyyppi. Molempina öinä kun menin nukkumaan, se tuli sängyn viereen istumaan ja katsomaan anovasti kohti. Ei tarvinnut kuin vähän patjaa taputtaa, niin Vasja hyppäsi sänkyyn mahan päälle seuraksi nukkumaan. Kun Vasjaa alkoi leikittää, niin se aina hyppäsi kerrossängyn ylemmälle petille ja sieltä laidanraosta sohi erilaisten objektien perässä. Kerrassaan mainio kaveri, oikein sydäntä särki sanoa sunnuntaina "proshtshai", kun Vasja pani tassua reiden päälle ja pyysi jäämään. Mutta ehkäpä tapaamme vielä? Nova House oli muutenkin tosi mukava ja kodikas hostelli. Se on ihan tavallisessa kolmen huoneen asunnossa ja omistaja oli tosi kiva ja avulias.

Moskova on täynnä toinen toistaan vaikuttavampia nähtävyyksiä, ja niitähän piti tietysti nähdä. Yksi oli tämä valtava avaruuslentojen muistomerkki, jonka alla oli hiljattain uuteen uskoon restauroitu kosmonauttimuseo. Itse museo oli ehkä enemmän lapsille suunnattu, vaikka kyllähän siellä tunti kului rattoisasti erilaisten avaruusalusten parissa. Vieressä oli myös kolossaalisen suuri VDNH-näyttelyalue, joka on 1930-luvulla perustettu esittelemään Neuvostoliiton eri kansojen taloudellisia saavutuksia. Alueella on kymmeniä paviljonkeja, mm. Karjalan, joissa ei kuitenkaan enää ole mitään näyttelyitä, vaan kauppoja. Totesin alueen niin suureksi, että tein siellä spontaanisti puolen tunnin juoksulenkin, mihin se soveltuukin erinomaisesti. Kansojen talosta saa muuten maanmainiota hunaja-saksanpähkinäbliniä!

Moskovan legendaarisimpiin symboleihin lukeutuu Vera Muhinan Mosfilmin elokuvien tunnuksesta tuttu Työmies ja kolhoosinainen -patsas, ja sen luonahan oli tietysti pakko käydä, varsinkin nyt kun se hiljattain on remontoitu uuteen uskoon. Patsas on nostettu entistä korkeammalle jalustalle, ja se vartioikin varsin laajaa aluetta VDNH:n lähistöllä. Paikalle saapumisessa oli vähän samaa fiilistä kuin Golden Gaten luona tai Hyväntoivonniemellä tai vaikkapa Che Guevaran kuolinpaikalla. Tiedättehän, kun tulee jollekin aivan legendaariselle paikalle, josta on nähnyt paljon kuvia ja kuullut juttuja ja jonne hankkiutuminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

Leninin mausoleumissa tuli myös viimein käytyä, mikä Zhenjaa kovin huvitti. Kukaan normaali venäläinen kun ei siellä kuulemma käy. Mutta kovasti vaan oli jonoa ja ruuhkaa nytkin. Paikka sinänsä oli mielenkiintoinen, koska siellä mausoleumin sisällä on aivan omanlaisensa tunnelma. Mutta vahanukkemaista isäntää katsellessa tuli kyllä väistämättä sellainen olo, että onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan tarpeellinen sirkusnumero. Lisäksi kävin Patriarshy prudin lammella, joka on legendaarinen puolestaan siksi että Bulgakovin Moskovaan saapuva Saatana ilmestyy maan pinnalle siellä. Paikka oli kyllä lauantai-iltana kovin levoton, sinne kun oli kokoontunut kymmeniä ellei satoja kännääviä teinejä. Joita en muuten Venäjällä muista missään muualla edes nähneeni. Mutta täällä oli ihan täysi Suomi-meininki, osa oli jo alkuillasta lähes tiedottomassa tilassa. Seassa silti käyskenteli myös vanhempia pariskuntia kaikessa rauhassa. No, ei nämä porukat kyllä mitenkään väkivaltaisia olleetkaan, mutta ei se tunnelma mikään miellyttävä silti ollut. Vaikea oli kuvitella Saatanaa sinne. Likeisessä Bulgakovin kotimuseossakin tuli käytyä fiilistelemässä ja yksi äänikirja ostamassa.

Nyt on tekstiä jo niin paljon, että taitaa riittää. En jaksa enempää pohtia mitä kertomisen arvoista on tapahtunut. Jaa, mutta pitäähän uimahallikeikasta kertoa!

Tällä viikolla juoksu on sujunut niin surkeasti, että ajattelin pitää siitä lajista vähän lomaa ja kokeilla uintia. Karri veikin mut tänään tutustumaan paikalliseen Delfin-uimahalliin. Melko jännittävä kokemus kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin piti käydä torilta ostamassa muovilipokkaat, joita ilman ei halliin saa mennä. Lisäksi piti ostaa urheiluliikkeesä myös pakollinen uimalakki, koska semmoista ei kotoa mukaan tullut otettua (ajattelin ettei näin lyhyellä tukalla kukaan voi vaatia uimalakkia, mutta niin vaan voi). Kun hankinnat oli tehty, marssittiin sateisen kaupungin halki lähiöön, jossa eräässä rapistuneessa tiilirakennuksessa oli uimahalli. Maksoin kassalle 40 ruplaa pakollisesta lääkärintarkastuksesta sekä 70 ruplaa itse uimisesta ja saadun uimalipun jätin opiskelijakortin kera toiselle kassalle, joka ilmeisesti kontrolloi ettei uimari vietä hallissa säädettyä 60 minuuttia kauempaa (tosin Zhenja tuossa äsken väitti mulle ettei sitä oikeasti kukaan tarkista). Sitten kengät ja arvoesineet jätettiin narikan babushkalle, joka antoi vastineeksi poletin. Seuraavaksi käveltiin yläkertaan pukuhuoneeseen, jossa vaihdettiin uikkareihin. Täällä ei kuitenkaan ollut mitään lukittua tilaa mihin jättää se babushkan poletti, joten se piti vaan jättää sinne kenen hyvänsä poimittavaksi... Altaan reunalla odottelin sitten päivystävän lääkärin tarkastusta. Lopulta jonkun vartin odottelun jälkeen saapui paikallisten junioriuimarien valmentaja, joka suostui tekemään mulle vaaditun tarkastuksen. Nainen vilkaisi puolihuolimattomasti jalkapohjiin ja selkään, ja kirjoitti todistuksen. Lopulta pääsin uimaan ja n. 23-metrisessä altaassahan oli jopa näin iltapäivällä ihan mukavasti tilaakin. Aikaa vaan ei uimiselle jäänyt kuin 20 minuuttia, mutta nyt kun lääkärintodistus mulla on, niin ensi kerralla voin mennä jo suoraan altaaseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti