tiistai 9. maaliskuuta 2010

Lähtötunnelmat

Viimeinen päivä kotona alkaa olla pulkassa. Aloin viimein pakkaamisen ja totesin, että pelkästään sanakirjat painavat 3,5 kg. Kyllä nuo rojut silti tuntuisivat rinkkaan ja reppuun mahtuvan.

Huomenna on se päivä, jolloin 90 päivän opiskeluviisumini ("курсы") Venäjälle tulee voimaan. Aloitan kymmenen viikon mittaisen opiskeluni Tverin valtiollisessa yliopistossa tosin vasta ensi maanantaina (kai?), mutta toki haluan siirtyä maahan heti kun se on mahdollista. Suunnitelma on herätä huomenna aikaisin, siirtyä junalla Helsinkiin, juoda aamukahvit Lepen kanssa ja hypätä aamupäivällä Pietariin suuntaavaan venäläiseen bussiin. Näistä busseista mulla ei ole aiempaa kokemusta, mutta kuulopuheiden mukaan niitä aamupäivällä olisi siellä päivystämässä. Pitää siis käydä tarkistamassa tilanne. Jos kyytiä ei löydykään, niin ainahan voi sitten hypätä iltapäivällä Repin-junaan.

Meininki on oleilla parin yön yli Pietarissa ja siirtyä ehkä perjantaina jonnekin Pietarin ja Tverin väliin vielä yhdeksi yöksi pikkukaupungin tunnelmaa aistimaan. Volgan rannalle Tveriin pitäisi saapumani sitten lauantaina iltapäivällä, jolloin varmaankin pääsen näkemään millaiseen paikkaan minut Tverissä majoitetaan.

Lähtövalmistelujen ollessa jo näin pitkällä alkaa jännistys ja haikeus pikku hiljaa hiipiä sieluun. Into kokea Venäjää on kuitenkin kova. Koitan toisinaan muistaa kirjoitella tänne slaavilaistia tunnelmia kevään varrelta, aika näyttää miten aktiivinen jaksan olla.

6 kommenttia:

  1. Hyvät reissut vaan. Kattellaan josko vaikka osuisi Volgan rannalle kun lumet sulaa ja silleesti :)

    --# mab

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnolla seurailen edesottamuksiasi venäjällä :)

    t.Laura juoksufoorumilta

    VastaaPoista
  3. Harasoo :) Siellä on aikaa latoa kilometrejä. Raporttia kun tuntuu että on aika.

    Tuike (juoksuforumilta)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa. Koitahan jaksaa raportoida, me seurataan tilanteen kehittymistä täältä kauempaa.

    -- korho

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä Venäjän reissuun ja varmasti mielenkiintoisia raportteja tulossa.

    VastaaPoista
  6. Koitahan tarjeta venäjän talvessa, vaikka kevät sinnekin koittaa piakkoin. Mielenkiintoista opiskelijaelämää sulle!tv.Heli

    VastaaPoista