Tverilisaatio on tapahtunut

Pääsin siirtymään Pietarista Tveriin maan nopeimmalla, vasta-avatulla Sapsan-junalla. Normaali matka-aika lähes puolittuu sillä eikä meikäläisenkään tarvinnut talvisten maisemien vaihtuessa tällä välillä vanhentua kolmea tuntia enempää.

Majoittajani Sveta ja Zhenja olivat junaa vastassa ja heidän avullaan kaikki Tverissä onkin sujunut helposti. Sveta laittaa ruokaa niin taajaan, että en meinaa löytää rakoa lenkillä käymiseen kun jatkuvasti on maha täynnä. Perunamuusia, kanaa, riisiä, tattariryynejä, nakkeja ja erilaisia kompotteja on koko viikonloppu tankattu. Ja aamiaiseksi rahkaa jogurtin kera + lättyjä ja suomalaista kahvia. Röyh.

No pääsin tunnin lenkilläkin sunnuntaina käymään. Kelit ei vaan ole vielä kovin häävit, täällä kun on talvi parhaimmoillaan. Lumisilla ja jäisillä kaduillakin pystyy kuitenkin jotenkin hölkkäilemään. Volgan rantakatuja kiertelin. Oli muuten juhlavaa nähdä ensimmäistä kertaa elämässään Volga! Kovin vuolaana se ei tähän aikaan vuodesta vielä virtaa, vaan on jäässä. Sulaa vettä kyllä näkyy paikka paikoin, mutta silti kohtalonuskoiset venäläiset näkyvät huoletta kävelevän, pilkkivän ja hiihtävänkin sen jäällä. Ihan mahdottoman leveäkään Volga ei näin yläjuoksulla ole, mutta kyllähän nuo sillat varmaan parisataa metriä pitkiä kuitenkin on.

Asustan ihan Volgan vieressä, muutaman kilometrin päässä keskustasta ja yliopistosta kunnon kerrostalolähiössä. Asunto on katutasossa, pieni mutta hyväkuntoinen ja viihtyisä. Perheen poika opiskelee Moskovassa, joten saan asua hänen huoneessaan.

Emännälläni Svetalla on tverinkarjalaiset juuret, mutta karjalan kieltä hän ei itse enää osaa. Sen sijaan tuntuu kyllä osaavan yllättävän paljon suomea! Isäntä Zhenja on kotoisin Ukrainan Simferopolista. Pystyn keskustelemaan isäntäväen kanssa yllättävän hyvin, varsinkin Sveta osaa puhua hitaasti ja selvästi niin että jäyhä tsuhnakin ymmärtää. Zhenjan venäjästä tajuan suunnilleen saman verran kuin kunnolla savoa viäntävien puheesta.

Sunnuntaina tehtiin pieni kaupunkikierros ja poikettiin kahdessa kirkossa. Alan pikku hiljaa hahmottaa, että uskonto on venäläiselle ihan toisella lailla tärkeä asia kuin suomalaiselle. Kaupungin pääkirkon pihalla oli aivan uskomattoman pitkä jono pakkasessa värjötteleviä tveriläisiä. Suurin osa jonottajista oli eläkeikäisiä naisia, mutta kyllä seassa oli kaikenlaista väkeä nuorista miehistä alkaen. Jonon päästä ruuhkaiseen kirkkoon kesti varmasti useita tunteja, mutta kärsivällisesti jengi vaan jaksoi odottaa. Syy oli kuuleman mukaan Pyhän Nikolain päivä, ja silloin kaikki haluavat käydä juuri tässä kirkossa. Sen kyllä huomasinkin, että kaupungin lukuisat muut kirkot näyttivät olevan aivan tyhjiä.

Aikamoista. Suomessa tämmöisiä jonoja näkee vain yökerhojen oven takana ja satuelokuvien ennakkonäytösten lipunmyynnissä, josko niissäkään. Sveta selvitti mulle, että ortodoksisen uskon ansiosta venäläinen ei koskaan tunne oloaan yksinäiseksi. Eipä kai niin kun koko päivän seisoo siellä pakkasessa satojen sieluntovereiden kanssa! Jos kohta ystävien kanssa venäläisellä muutenkin taitaa olla taipumus seurustella meikäläisiä enemmän.

Tässä kulttuurissa on vielä paljon ymmärrettävää. Mutta yllättävää oli se, että eilen joku paikallinen kysyi multa makkarakaupan sijaintia. Ilmeisesti ainakin ulospäin menen satunnaiselle ohikulkijalle toisinaan venäläisestä. Круто. :)

Tänään maanantaina aloitettiin opiskelut. Tai eihän me ehditty muuta tehdä kuin puuduttava tasokoe, sen jälkeen jengi hajaantui tahoilleen. No, käytiin pienemmällä porukalla sitten tutustumassa yliopiston ruokalan antimiin ja todettiin ne hyviksi. Hetki pyörittiin vielä kaupungilla, kunnes tulin tänne wifilliseen kahvilaan käymään. Saman tien kun alas istuin niin joku ukko tuli mesoamaan jotain aivan käsittämättömiä juttuja eikä lopettanut ennen kuin poikansa saapui noutamaan ukon pois. Lieneeköhän tuttu tapaus muillekin opiskelijoille?

Luennot alkanee huomenna, jäämme odottelemaan niiden antia.