Tapahtumarikas viikonloppu

Onpas ollut kiirusta sen verran ettei nettiin ole kerinnyt. Tänä aamuna Venäjällä herättiin uutiseen, että Moskovan metrossa on itsemurhaiskussa kuollut n. 35-40 ihmistä. Pari tuntia iskun jälkeen viikkomme yliopistolla alkoi Venäjän yhteiskuntaa esittelevällä kurssilla. Harmi, että juuri sillä kurssilla meille ei ole sattunut kauhean hyvä opettaja, ja hän ei saanut tunnilla aiheesta irti oikeastaan mitään. Ei saanut uutisvideoita netistä näkymään (eikä kyllä läppäriäänkään seinälle heijastettua) eikä osannut muulla tavoin asiaa käsitellä. Joten käsittelimme sitten ihan muita juttuja.

Viikonloppuna tapahtui muutenkin jänniä, kun seitsemän opiskelijakaveria lauantaina joutuivat Moskovan junassa ilmeisesti Pietarin Zenitin futishuligaanien ilkivallan uhreiksi. Huligaani oli tullut suihkuttamaan jotain kaasua junan vaunuun ja siitä ihmiset panikoitumaan ja ovelle tungeksimaan. Mitään vahinkoa ei onneksi tapahtunut, mutta saattaa olla joillakin kynnys nousta paikalliseen elektritshkaan noussut. Keskustelukurssin opettaja antoi meille neuvoksi, että ei kannata mennä Moskovaan silloin kun Zenitillä on siellä peli. :)

Oma viikonloppuni meni rauhallisemmissa ja kulttuuripitoisissa merkeissä. Perjantaina yliopistolla oli parin tunnin tilaisuus, jossa yritettiin tutustuttaa ulkomaalaisia ja venäläisiä opiskelijoita toisiinsa. Käytännössä kokoonuttiin isoon saliin, jossa oli erilaisia ohjelmanumeroita, pelejä ja leikkejä. Ryhmä suomalaisia opiskelijoita lauloi Volgan ja Tverin suomalais-karjalaisesta seurasta oli erilaisia laulajia ja tanssijoita, jotka esittivät lähinnä venäläisiä lauluja suomalaisin sanoin. Yksi pikkupoika lauloi suomeksi Minä soitan harmonikkaa ja esityksen lopussa vähän isompi poika ilmestyi breikkaamaan sen tahdissa. Yksi esiintyjistä oli tuttukin edellisviikonlopun "hartaushetki korvessa" -reissustani. Iltama huipentui Anrin vastaopeteltuun Finlandiaan huuliharpulla! Pitää vaan toivoa ettei paikallinen lehdistö tai Duuma saa vihiä, että tämmöistä musiikkia suomalaisopiskelijat Tverin kansalle esittävät... :)

Lauantai oli mielenkiintoinen päivä, pääsin käymään Svetan äidin luona Lihoslavlissa. Matkaa taitettiin muutama kymmenen kilometriä, kunnes saavuttiin tähän n. 16 000 asukkaan pikkukaupunkiin, jossa asuu paljon tverinkarjalaisia. Kylään saapuminen olikin vähän samanlainen aikamatka kuin Vienan Karjalan runokylät. Tiet olivat semmoisessa kunnossa, että vaati aikamoisen sompailun päästä Antonina Petrovnan 80-vuotiaan puutalon luo. Lopulta kuitenkin sinne pääsimme ja emäntä otti vieraan iloisesti vastaan. Antonina Petrovnan äidinkieli on tverinkarjala, mutta valitetavasti hän ei sitä lapsilleen ole Neuvostoaikana uskaltanut opettaa ja täten Sveta ei karjalaa osaa. Yhä edelleen äiti ujosteli puhua karjalaa, jota olisin mieluusti vähän kuullut. Pitkän suostuttelun jälkeen hän suostui lopulta sanomaan "tule tänne", mikä kuulostin ihan murteelliselta suomelta. Tverinkarjalaiset ovat muuttaneet Karjalasta tänne 400 vuotta sitten ja kieli on Karjalassa puhutusta muuttunut sen verran, että Svetan mukaan nämä kaksi ryhmää eivät enää ymmärrä toistensa kieltä.

Pääsin tutustumaan myös Antonina Petrovnan luona asuviin kissoihin, Pussiin ja Vaskaan. Pussi on vuoden vanha Svetan ja Zhenjan entinen kissa, joka kasvoi ulos kaupungista, ja pyydystää nyt Lihoslavlin lihavia hiiriä. Pussi on pikkuinen, 3-kiloinen kissa, jolla on valtavan paksu ja pörröinen turkki, joten kissa näyttää paljon isommalta mitä onkaan. Vaska sen sijaan on jo iäkkäämpi uros eikä enää jaksa suuremmin leikkiä pikkuisen kanssa. Mutta rukki toimii!

Käytiin Lihoslavlin torilla ostoksilla. Kylläpä olikin isot markkinat niin pienellä paikkakunnalla! Aika kuhina kävi, kun äijät hakkasivat erilaisia ruhon osia kuorma-auton lavalla myyntiin, ja tuoreelle lihalle ostajia riitti. Me ostettiin vaan jotain pienempiä tarpeita, itse investoin 10 ruplaa pajunkissoihin. Paju on muuten venäjäksi 'verba', joten verbi 'virpoa' tulee varmaan siitä? Pajunkissoja täällä palmusunnuntaina käytetään ilmeisesti ihan vaan koristeena, mitään virpomisperinnettä ei ole. Vastaavaa toimintaa lapset kuulemma tekevät sitten jouluna.

Antonina Petrovnan luona pääsin käymään venäläisessä saunassa, eli banjassa. Zhenjan kanssa mentiin miesten vuorolla pihasaunaan. Sveta tyrkytti mulle väkisin kymmenen metrin matkaa asunnolta saunalle varten paksuimman ikinä yllepukemani toppatakin, ja Zhenjalle hän motkotti että miten nyt tollain t-paitahihasillas läksit. Zhenja vaan saunassa naureskeli että näitä toppatakkeja se aina hänenkin päälleen sovittelee saunareissulle.

Sauna oli aivan mahtava! Löylyä heitettiin eräänlaiseen pesään aina monta kauhallista kerallaan ja sitten istuttiin siinä samassa löylyssä pitkään, höyry levisi saunaan pikku hiljaa. Lauteita oli vain yksi, ja sinne mentiin vihtomista varten. Muutoin ainakin Zhenja istui mieluummin vastakkaisella seinällä lähes maanrajassa olleella penkillä, mutta minulle siellä oli vähän turhan viileää. Menin sitten sinne lauteille mahalleni pitkäkseni, Zhenja otti vihdan käteen ja sain kunnon selkäsaunan! Aivan huippua. Välillä juotiin saunaoluet ja horistiin siitä miten Venäjällä suomalainen 'sauna' tarkoittaa kuivaa saunaa, jossa ei saa heittää löylyä, ja venäläinen 'banja' on tämmöinen missä löylytellään. Puhutiin myös viisaita Venäjän ikuisesta arpomisesta siitä, katsoako itään vaiko länteen, ja tultiin siihen tulokseen että paljon ei ole Turgenevin ajoista muuttunut. Puoli kansaa haluaisi ottaa mallia lännestä ja toinen puoli olla mieluummin yhteistyössä idän kanssa.

Saunan jälkeen Antonina Petrovna pisti vielä pöydän koreaksi. Mutta mitään ylitsevuotavaista ruuantyrkytystä ei tapahtunut ollenkaan, oletan että syynä tähän on paasto, jonka täällä Venäjällä monet ottavat tosissaan. Pöydässä oli lähinnä yksinkertaista kasvisruokaa, perunaa ja kaalia yms., ja ruokajuomaksi (miehille) ukrainalaista vodkaa, onneksi vain yksi pieni pikarillinen. Mainio reissu oli se.

Lauantai-illalle olin vielä ostanut lipun Tverin draamateatterin esitykseen Gogolin Reviisorista, joten lyhyen lepotauon jälkeen tie vei teatterille. Se onkin Tverin komeimpia rakennuksia, niin ulkoa kuin sisältäkin. Mainiota, että sisätilojen sosialistista realismia sirppeineen ja vasaroineen ei ole tuhottu. Myös itse näytelmä oli hieno kokemus. Alkuperäistä kirjoitusta oli vähän sovellettu, esim. pormestarin ja hänen vaimonsa roolit oli vaihdettu päikseen, ja mukana oli myös eri tilanteissa taustapiruna häärinyt saksalainen pianisti. Loppu oli myös hieman omanlaisensa, joskin noudatti Gogolin ideaa siitä, että sen tulee olla vaikuttava. Muutamat näyttelijät, etenkin päärooli Hlestakovia vetänyt, revittelivät rajusti yliampuen, mikä toki näytelmän henkeen kuuluukin.

Lyhyiden yöunien jälkeen oli sunnuntaina vielä retki Moskovaan, Kremlinpalatsin balettiin Ruslania ja Ludmilaa katsomaan. Meitä taisi olla matkassa 16 suomalaista opiskelijaa sekä muutama tveriläinen turisti. Lähtö oli jo seitsemältä aamulla ja suomalaisista varmaan suurin osa olisi mieluusti torkkunut menomatkan bussissa. Mutta oppaanamme toiminut Svetlana Ivanovna oli toista mieltä, hän puhui mikrofonin lähes tauotta erilaisia historiallisia faktoja Tveriin, Moskovaan ja niiden välillä olevaan alueeseen liittyen, mukaan lukien paatoksellinen esitelmä Venäjän kärsimyksistä toisessa maailmansodassa (ylitimme paikan, jota pitemmälle Hitler ei Venäjällä päässyt etenemään). Väsyneet opiskelijat eivät tainneet vapaapäivänään oikein jaksaa venäjänkielistä paasausta kuunnella.

Perille Moskovaan kuitenkin päästiin megapolin tunnelmasta nautiskelemaan! Valitettavasti siellä emme juuri muuta ehtineet kuin käydä Punaisella torilla kääntymässä ennen baletin alkua, ja sen jälkeen ei aikaa ollut senkään vertaa. Balettipalatsi oli Kremlin sisällä ja sinne mentiin semimassiivisten turvatoimien läpi. Tosin kun metallinpaljastin kohdallani hälytti, niin ei siinä kyllä mitään kunnollista tarkastusta tehty, riitti kun vilautin taskusta vähän kameraa ja kännykkää. Palatsi oli tietysti hulppean hieno, ja katsomo valtavan suuri, 6000-paikkainen. Matkatoimisto oli hankkinut liput meidän puolestamme, ja näköjään halvimmat mahdolliset (5 euroa), mikä merkitsi että paikkamme oli mahdollisimman korkealla parvella lähes taimmaisessa rivissä ja varmaan puolen kilometrin päässä näyttämöstä.

Surkeat paikat vähän latistivat tunnelmaa, mutta puitteethan olivat hienot ja esityksen eteen oli valtavasti nähty vaivaa. Ei sille vaan mitään silti voi, että vaikea sieltä katonrajasta, takaseinustalta oli kovin intensiivisesti eläytyä esitykseen mukaan. Kiva reissu silti. Nälkää vaan jouduin näkemään, kun Moskovassa ei ollut aikaa käydä missään syömässä ja sekä meno- että paluumatkalla pysähdyttiin vain McDonald'sissa. Jotain piirakkaa sentään löysin lähikaupasta ja olin onneksi ottanut vähän leipiä evääksi mukaan.

Iltasella kun kävelin Tverissä keskustasta kämpille, niin huomasin että Volga on sulanut jo kokonaan uuden sillan itäpuolelta! Länsipuolella vielä pilkkijöitä silti riitti. Oletan, että pilkkijät uskaltavat olla tuolla niin pitkään siksi, että jää näkyy poistuvan ensisijaisesti siten, että siitä irtoilee paksuhkoja laattoja ajelehtimaan. Volgan rantakatu oli taas, kuten edellisenäkin sunnuntaina, mustanaan väkeä. Se näkyy olevan suosittu paikka viettää sunnuntaita. Sielläkin näkee monenlaista menijää, mm. yksi teiniporukka treenasi erilaisia ryhmätanssikuvioita ja joku niistä vähän breikkasikin.

Päivän "mitä opin tänään koulssa venäjän kielestä" -saldoon kuuluu ainakin se, että venäjässä sanat ehtoollinen ja partisiippi ovat samat (причастие) sekä se, että sanan 'valinta' (выбор) monikkoa venäjässä ei ole, koska ko. monikkomuoto tarkoittaa vaaleja. Sen sijaan jos puhutaan useista valinnoista, niin pitää sanoa "iso valinta".