Teinkö oikein vai en?

Olipas hassu keskusteluharjoitustunti. Piti neljän hengen ryhmissä etsiä postikortin kuvan perusteella patsasta kaupungista ohikulkijoilta neuvoa kysyen ja kohteen löydyttyä kysellä lisää henkilöstä kelle se on pystytetty. Annika bongasi heti pariskunnan, joka vei meidät perille asti Mihail Jevgrafovitsh Saltykov-Shtshedrinin patsaalle ja samalla opittiin, että kyseessä on (satu)kirjailija ja Tverin kuvernööri. Se oli lyhyt oppitunti se. :)

Eilen jouduin eettis-moraalisesti kiperään tilanteeseen, kun tulin kahvilasta. Lähdin kävelemään kadulla, jolloin hyvin pian mut pysäytti itkuinen nuori nainen, joka selitti että oli tulossa apteekista hakemasta lapselleen lääkettä, mutta rahat eivät riittäneet. Puuttui 400 ruplaa ja risat eli kymmenisen euroa. Kyyninen reissaaja-minäni automaattisesti rekisteröi huijausyrityksen ja kieltäytyi kohteliaasti auttamasta. Ajattelin että viinaan ja tupakkaan ne rahat kuitenkin menee jos jotain annan, ja jos meneekin vaikka ruokaan niin en silti halua tukea näin epämääräisiä rahanansaitsemismenetelmiä. Mutta siitäkös nainen meni aivan epätoivoiseksi, ja aloin väkisinkin epäröidä. Miten sitä pystyy itkevän äidin noin vaan jättämään pulaan. Mitä tehdä? Monenlaista kikkailijaa ja huijaria on vuosien varrella tullut matkoilla vastaan, mutta tämä oli harvinaisen uskottava.

Kysyin sitten mitä lääkettä lapsi tarvitsee. Sain vastauksenkin, mutta en nyt enää muista mikä se oli. Sitten kysyin missä lapsi on ja kuulemma sairaalassa. Kysyin vielä missä apteekki on ja voitaisko mennä sinne, mutta vastaus oli jo epäselvempi, ilmeisesti olisi pitänyt lähteä jonnekin kauemmas. Tässä vaiheessa tulkitsin, että todennäköisyys sille että tarina olisi totta, on niin pieni, että pahoittelin että en voi auttaa ja kävelin pois.

Tapaus jäi vaivaamaan ja mietin pitkään, teinkö oikein. Enhän kuitenkaan voinut varmaksi tietää jos vaikka olikin oikeasti joku hätätilanne päällä. Toisaalta uskoisin, että venäläisen turvaverkosto toimii kyllä niin että ei äidin tarvitse 400 ruplan takia lastaan kuolemaan jättää. Kysyin myös Svetalta tästä, ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä että tein oikein. Hänen mielestään tämmöisille ei kannata sanoa muuta kuin, että anteeksi mutta mulla on nyt kiire, ja kävellä pois. Hän epäili samaa kuin minä itsekin, että nainen päivysti nettikahvilan lähellä, koska ajattelee että siellä käy varakkaita ihmisiä, joilta huijata rahaa. Toisaalta ei nyt ihan täysin mahdottomana pitänyt etteikö tarve olisi ollut aitokin, mutta siinäkään tapauksessa hänen mielestään ei ole satunnaisen vastaantulijan tehtävä auttaa.