Kirjastossa käyttäytymisen opettelua

Terveisiä yliopiston kirjastosta. Sepäs olikin jännittävä paikka. Kirjastokortin sai kun kiikutti pääaulan babushkoille passin, viisumin, rekisteröintikortin, maahantulokortin, paikallisen opiskelijakortin sekä passikuvan ja allekirjoitti muutaman lappusen. Ja komea kortti onkin! Vielä massiivisempi kuin tuo kaksisivuinen, punaisten, kovien kansien sisällä oleva opiskelijakortti. Meinasivat kirjata jostain vanhasta viisumista tietoja, mutta nyt ne kai kaikki tulivat kuitenkin oikein. Vielä allekirjoituksia ja leimoja sinne tänne, ja sitten olin valmis tutustumaan kirjaston tarjontaan.

Tai niin ainakin luulin. Astuin sisään sinne päin minne neuvottiin, ja siellä oli pieni huone, jossa yksi opiskelija odotteli tiskin takana. Ympärillä oli kirjahyllyjä, joita aloin sitten katsella. Huomasin, että tässä oli vain A-kirjaimella alkavia kirjailijoita, joten jatkoin seuraavaan huoneeseen, ja seuraavaan. G niin kuin Gogolia etsin, mutta ei meinannut millään löytyä. Lopulta tulin huoneeseen, jossa joku nainen tyrmistynein katsein ihmetteli, mitä siellä tein. Näköjään siitä ekan huoneen tiskistä ei olisi saanut lähteä ollenkaan eteenpäin. Niinpä mut ohjattiin takaisin lähtöruutuun, jossa ei kuitenkaan edelleenkään ollut henkilökuntaa. Toinenkin nainen kävi vielä selvittämässä, että ei opiskelijan kirjastossa sovi missä sattuu pörrätä.

Täällä ei siis saakaan kuljailla missä lystää, vaan virkailijalle ilmoitetaan mitä halutaan, ja hän kaivatut teokset sitten hakee. Mitään listaa kirjoista mitä saatavilla on, en missään nähnyt, mutta löytyihän ne pietarilaisnovellit tällä menetelmällä kuitenkin hienosti. Pitää vaan tietää mitä kysyy. Sitten vaan nimeä alle vielä muutamaan paperiin, ja kirja on seuraavat 31 päivää käytössäni.

Sitten ajattelin, että käynpä tutustumassa vielä kirjaston lukusaliin, jossa pitäisi olla langaton nettikin. Vaan eihän sinnekään tosta noin vaan mennä tokikaan. Reppu ja päällystakki piti jättää narikkaan ja sitten hakea päätiskin babushkalta erillinen kulkulupa, johon täti kirjoitti nimeni, kirjastokortin numeroni ja päivämäärän. Näin olin valtuutettu siirtymään lukusalin puolelle. No, kävin siellä ja totesin, että aina kun alkoi näyttää siltä että netti jollain lailla meinasi ruveta toimimaan, kävi ilmi, että ei se nyt kumminkaan toimi. Lähdin sitten pois, jolloin alakerran babushkan luona kävi ilmi, että pois ei olekaan tulemista ennen kuin käyn hakemassa yläkerrasta leiman kulkulupaani. Jotenkin vähän tämmöistä uumoilinkin... No mutta ensi kerralla ehkä osaan käyttäytyä kirjastossa jo paremmin.

Olen tässä miettinyt, että vois olla kiva käydä harrastamassa jotain muutakin liikuntaa kuin lenkkeilyä. Uinti voisi olla yksi hyvä vaihtoehto. Vaan enpä enää tiedä tuosta sittenkään. Opiskelijakaverini Leena oli käynyt uimahallilla setvimässä mahdollisuuksia, ja oli käynyt ilmi, että paitsi sen seitsemän sääntöä mitä hallissa käyttäytyessä pitää osata ja muistaa, niin uimaan pääsee vasta kun on näyttää lääkärintodistus. Enpä nyt tiedä, kaipaanko uima-altaaseen kuitenkaan ihan niin paljon, että jaksaisin lääkärille sitä varten lähteä käymään. Vaikka kokemushan se olisi sekin toki, kattellaan.

Tänään opiskeltiin pari tuntia venäläistä yhteiskuntaa ja toiset pari keskusteluharjoituksia. Olin hyvin nukkunut ja täysin pirteä kun menin tuonne ensimmäiselle tunnille, mutta se imi kerta kaikkiaan mehut pois. Yhteiskuntakurssin opettaja puhuu kauhean hiljaisella äänellä ja lisäksi ikkunan takaa kuuluu liikenteen melua, käytävältä kaikenlaista hälinää ja kerrosta alempana vielä tehdään jotain poraustöitä. Opettajan puheen kuuleminen vaati niin suuria ponnistuksia, että olin tunnin jälkeen aivan puhki! Onneksi keskustelukurssi on toisentyyppistä, sen aikana aloin taas pikku hiljaa heräillä henkiin.

Lopuksi tässä vieressä vielä kuva sievästä, pienestä huoneesta, jossa asustelen. Turvallisesti kolmen lukon takana.