Kotimaa kun taakse jäi

Lomapäivät Pietarissa alkavat olla ohi. Tai ei tämä nyt ihan pelkkää lomaakaan ole ollut, mutta melkein kuitenkin.

Pietarin bussi löytyi Helsingissä helposti ja matkahan menikin rattoisasti yllättäen repun niskataskuun ilmestyneestä musiikkilaitteesta mainiota matkamusaa kuunnellen. Bussi oli aivan täynnä, mutta muita suomalaisia ei näkynyt, paitsi mitä nyt joku kävi tupakkaa matkanjohtajalta ostamassa. Pysähdyttiin ostoksille Disan kalakauppaan ja Vaalimaan Raja-Marketiin ja viivyttiin jonkin aikaa rajalla, joten matka kesti kahdeksisen tuntia. Ei hullumpi kyyti silti, vaikka rahastaja pimittikin multa viiden euron vaihtorahat. Enpä jaksanut kuitenkaan mokomasta nostaa numeroa. Iltapimeällä kun lopulta ylitettiin Nevaa, niin soittolistalla pärähti viimeisenä kappaleena "Kotimaa kun taakse jäi". Kivaa. :)

Pietarissa kuljailin kaksi päivää ympäriinsä, joka paikkaan menin kävellen joten kilometrejä taisi kertyä aika hyvin. Täällä on jalkakäytävät juuri niin huonossa kunnossa kuin aavistelinkin, vettä, jäätä ja sohjoa riittää. Onneksi tuli otettua mukaan vedenpitävät lenkkarit. Katoilta kans putoilee kaikenlaista niskaan ja sen viereen.

Suuntasin ensin piiritysmuseoon, jossa garderoobin babushka jututti pitkään ja kehotti lukemaan erilaisia teoksia Leningradin piirityksestä. Itse museo oli vähän erilainen kuin olin odottanut. Siellä oli paljon esillä sodanaikaista propagandaa ja kaikenlaista juttua rintamalta, mutta siellä ei juurikaan esitelty tavallisen leningradilaisen arkea piirityksen aikana, mikä oli pettymys. Silti se oli mielenkiintoinen paikka ja paljon oli Suomi-aiheistakin materiaalia esillä. Leningradin piiritystähän ei ainakaan minun mielestäni voi oikein pitää edes sotatoimena, kyse oli ennemminkin kansanmurhasta. Hitler ei edes yrittänyt vallata kaupunkia, vaan näännyttää kaikki sen asukkaat nälkään ja sitten tuhota koko paikan. Tähän tietysti tarvittiin suomalaisten apua ja talvisodan katkeroittamat suomalaisethan auttoivat. Karua, että oma kotimaa on ollut näin hiljattain osallisena, joskin passiivisesti, kansanmurhaan, jossa systemaattisesti tapettiin lähes miljoona siviiliä. Ja sitten Suomessa kiistellään siitä lähetettiinkö muutama juutalainen keskitysleirille vai ei.

No, nykyään Pietarissa voidaan taas hyvin ja paksusti eikä leivän sekaan tarvi enää panna sahanpurua, ja hyvin olen syönyt minäkin. Bliniä, pelmenejä, kalakeittoa, shashlikia ja muita herkkuja. Kalakeittoa (ух́а) tilatessa tosin pyysin korvaa (́ухо), mutta oikea tuote sieltä silti tuli. Pelmenejä tilatessa oli tiukka tilanne, kun ruokaravintola oli juuri muuttunut yllättäen tanssiravintolaksi ja kaksi tanssijaa kaatui tarjoilijani päälle kun olin tekemässä tilaustani.

Ekan päivän aurinkoiseen sightseeing-kiertueeseen mahtuivat myös Smolna ja Taurian puisto, ja tulipa vastaan säilötty Rasputinin peniskin. Tokana päivänä piti puskea hirveässä lumimyräkässä, mutta sain vaellettua niin Pietarin mökille kuin luonnontieteelliseen museoon ja Kunstkameraan kuin venäläiseen museoonkin. Luonnontieteellisen museon täytettyjen eläinten määrä hämmensi, kokoelma on todellakin valtava. Esilläollut kokonainen mammutti oli silti yllättävän pieni. Kunstkameran epämuodostuneiden sikiöiden kokoelma oli myös hämmentävä, mutta toisaalta saman lafkan antropologiset näyttelyt olivat yllättävänkin laadukkaita. Venäläisessä museossa loppui taas kerran aika kesken, mutta nyt pääsin sentään jo Volgan lauttureille asti. On se kyllä oudon selittämättömällä tavalla kiehtova teos. Vaikuttavaa oli nähdä myös Shishkinin "Talvi", joka kauempaa katsottuna näyttää aivan erehdyttävästi erityisen taitavasti otetulta valokuvalta.

Mutta Pietari oli nyt tällä erää taas tässä. On se kyllä hieno kaupunki, toivottavasti tänne vielä tämän vuoden kuluessa palaan. Muut lienevät jo Tverissä ja omakin junani lähtee sinne parin tunnin kuluttua.

Kuvia Pietarista on osoitteessa http://www.flickr.com/photos/keemeli/sets/72157623475987469/